»Kun ei ole miehessä miestä», sanoi äiti ja kaatoi korvon lattialle. Näin että hänen silmänsä välähtivät kummallisesti. Sellaista väläystä en ollut ennen nähnyt.
Tuli sammui heti ja isä rupesi pimeässä jatkaa maan tupakin-hakkaamista. Mutta äiti pyyhki lattian, pani pirtin uuniin hipleitä puita palamaan ja alkoi tehdä iltatöitään.
* * * * *
Maata mentyä, valvoin minä kauan, sillä pelkäsin pirtin syttyvän tuleen. Pimeässä koetin nähdä, kohosiko lattian alta vielä savua. Joskus näytti sitä tulevan, tuntuipa joskus savun käryäkin. Mutta kun nousin istualleni, hälveni savu heti.
Olin juuri nukkumaisillani, kun kuulin hiljaista itkua. Heristin korviani. Itkikö joku unissaan. Kuka itki? — —
Yhä kuului nyyhkytys. Äiti siellä itki, rakas äiti. Olisin tahtonut mielelläni mennä lattian yli äidin sänkyyn, mutta pelkäsin isää.
Valvoin hiljaa vuoteessani; kuulin kuinka äidin nyyhkytys muuttui hiljaiseksi valitukseksi. Tuska täytti sydämeni. Aloin itkeä. Äiti hyppäsi ylös, teki päreeseen tulen, tuli luokseni ja kysyi: »Oletko sinä kipeä?»
»Ei», vastasin minä. »Näin pahaa unta. Kuulin itkua.»
Hän peitteli minut huolellisesti ja sanoi: »Siunaa itsesi kauniisti ja nuku Jumalan nimeen!»
Puristin äitiä kädestä. Hänen silmänsä olivat punaset ja ajettuneet.
Näin että hän oli itkenyt.