Koetin vielä kuunnella, kuulisinko pirtissä äidin huokausta. Mutta äiti painautui hiljaa vuoteellensa ja yön rauha levisi koko nukkuvan perheemme yli.
Minäkin uuvuin uneen.
Erään kerran kevättalvella läksi isä markkinoille. Olin sanomattoman iloinen tästä matkasta, sillä kummi oli luvannut isän mukana lähettää minulle uuden mekon. Pitkät ajat olin odottanut tätä lähtöpäivää ja nyt odotin taas hartaasti, että markkinat olisivat ohitse ja isä tulisi kotiin.
Ilta oli jo myöhäinen, me olimme jo paneutuneet maata, kun isä tuli.
Ulkoa alkoi kuulua kovaäänistä puhetta. Kuuntelin. Isän ääni se oli — ja sitte jonkun toisen, jota en tuntenut. Porstuan palkit tömisivät, ovi paiskattiin auki.
»Hoi akka! Joutuun jaloillesi, kun isäntä itse pirttiin astuu! Penskat pois jaloista!» se oli isä, joka päänalustani potkaisten meni ohitseni.
Miina rupesi itkemään, minä hyppäsin ylös ja juoksin äidin luo. Äiti tyynnytti lasta, eikä sanonut mitään. Vieras mies astui hoippuen sisään auki jääneestä ovesta.
»Pannu tulelle! Tuossa on papuja!» huusi isä heittäen kahvipussin penkille, johon se hajosi ja pavut vierivät pitkin penkkiä ja tippuivat lattialle.
Veljeni meni papuja poimimaan ja katsoi ihmetellen isään. Äiti peitteli
Miinan, pani mekon minun päälleni ja läksi sitte kahvia keittämään.
Minä olisin mielelläni kysynyt kummin lahjaa, mutta en uskaltanut. Pelkäsin isää enemmän kuin ennen. Isä istui pöydänpäässä ja hänen edessään pöydällä oli kaunis, kirkas leili, josta isä ja vieras vuoroon joivat. Kerran kutsui isä äitiäkin juomaan, mutta äiti ei mennyt, sanoi vaan: