»Taitaapa saada», myönteli äiti ja huokasi.
Ensimäisen kerran näin isän kumartuvan Kaisun kätkyen yli ja katsovan lasta.
»Kas, silläpä musta tukka on. Mikähän maankulkija hänestäkin kasvanee», sanoi hän; »tahi pahantekijä…»
»Älä tuommoisia pienen lapsen kätkyen luona laskettele. Voi kirot lapseen laskeutua», sanoi äiti tuskaisesti.
»Mitä siinä joutavia hupatat! Ilman aikojaanhan minä…»
* * * * *
Seuraavana aamuna varhain meni isä Mataran mummoa hakemaan; iltapäivällä mummo jo tuli. Tultuaan pani hän nyyttinsä ovensuupenkille ja meni itse äitiä kattelemaan. Miina juoksi nyytin luo ja alkoi sitä kopeloida; minullakin olisi ollut halu nähdä nyytin sisältöä, varsinkin kun sieltä alkoi kuulua omituista kalinata. Juoksin yli pirtin lattian nähdäkseni. Mutta samassa mummo huusi:
»Hätis! lapset sarvien kimpusta. Mitäs teillä on siellä tekemistä?
Hätis! Pellolle lapset!»
Miina piipersi pikaisesti ovesta ulos, mutta minä jäin tupaan.
»Minnekäs se Pietinen jäi, kun ei sitä kotiin kuulu?» sanoi äiti väsyneesti.