»Jumalan tähden! Se kuolee, uskokaa minua!» hätäili kummi.
»Taidat olla oikeassa. Suonet eivät enää lyö. Jo nyt tuli kumma, kun aivan käsiin kuolee.»
Äiti ei enää koskaan silmiään avannut.
Äidin kuoleman jälkeen muutti Mataran mummo meille. Kummi läksi pois heti kun oli saanut meille lapsille sen verran vaatetta laitetuksi, että toimeen tulimme.
Nyt alkoi kotona ikävä ja pitkä aika. Äitiä oli ikävä ja työtä oli paljo. Aamusta iltaan sai olla liikkeessä. Mataran mummo ei antanut joutilaana olla. Vaikka olin vasta 10 vuotias, sain jo tehdä aikuisten töitä. Hoidin lehmän ja lypsin sen, siivosin ja lämmitin saunan, lakasin ja pesin lattiat, tein törkyä minkä ennätin ja väliajoilla hoidin Kaisua.
Alituisena huolenani oli myöskin isän kohtalo.
Eräänä aamuna kun juuri istuimme aamiaista syömässä, kävi lautamies manaamassa Mataran mummon todistajaksi Mattilan riitajutussa.
Seuraavat viikot oli mummo hyvin äänetön. Kun käräjäpäivä lähestyi, tuli kummi meille kotimieheksi. Mutta määrättynä päivänä puki mummo parhaat vaatteet päällensä ja läksi käräjäpaikkaan.
»Älkää vaan väärää valaa tehkö!» sanoi kummi hänelle lähtiessä.
»Olen jo monta tuulta elämässäni soutanut», sanoi mummo. »Ehkäpä tuota osaan onnella luovia tämänkin myrskyn läpi!»