»Uusi myrsky tuo aina uuden vaaran», sanoi kummi miettiväisenä.
»Paraskin pursi joskus pettää.»
»Koetella täytyy. Parhaintansa kukin tuskan hetkessä esiin työntää!»
Rapun edessä pyyhki mummo jalkansa oikein puhtaaksi havuihin, koetti kädellään nurmea, viittasi sormellaan tuvan ikkunaan, kokosi hameen helmansa ylös kouraansa ja läksi hyvää kyytiä kylätielle päin.
Mirri juoksi mummon jälestä veräjälle asti, kääntyi siitä ympäri ja laukkasi häntä ojona takaisin pirtin porstuvaan.
Aurinko paistoi täydeltä terältä. Marjat metsässä olivat kypsiä, puolukat olivat parhaallaan. Kummi otti Kaisun kätkyestä syliinsä ja sanoi meille tytöille, että nyt lähdemme kaikki marjaan.
Mikä ilo! Sellaista emme olleet tunteneet koko kesänä. Kevyesti hypähdellen juoksimme niemellä olevalle aholle. Se oli punanaan puolukoita. Niitä oli niin paljo, ettei tahtonut malttaa mistään poimia, hyvästä paikasta muutti aina parempaan ja paremmasta yhä parempaan.
Päivä kului niin nopeasti, ettemme huomanneetkaan ennenkuin ilta oli käsissä. Lehmä oli lypsetty, askareet oli tehty ja nyt istuimme kaikki tuvassa ja odotimme Mataran mummon tuloa. Kummi kertoi meille pojasta, joka oli repinyt siivet kärpäsiltä pienenä ollessaan ja suureksi tultuaan oli saanut sellaisen rangaistuksen Jumalalta, että hänen omalla pikku tytöllään ei ollut käsiä.
»Jumala rankaisee», sanoi Miina.
»Niin, Jumala rankaisee, jos kiduttaa ja kiusaa viattomia olentoja», sanoi kummi.
»Ketkä ovat viattomia?» kysyin.