»Ka, saapikai se. Enhän minä ole sitä muistanutkaan», sanoi Mähönen ja jatkoi puhettaan miehen kanssa, joka nyt seisoi käsivarsin kärryyn nojautuneena.
»Ja riisu hevonen syömään. Kyllä sitten ennättää latikkata laskea!» sanoi hän kiukkuisesti.
»No, saattaapa tämän riisuakkin», sanoi Mähönen. »Tule Miettinen pihaan, niin päätetään täällä», ja hän ajoi liiterin eteen.
Vaimo katosi pirttiin.
»Mene huoneeseen!» sanoi Mähönen minulle.
Pirtti oli iso ja valoisa, seinillä riippui vaatteita ja työkaluja; peräseinällä käydä kalkutteli iso kello, jonka tauluun oli maalattu kauniita punasia kukkia.
Tein hyvänillan ja istuin nyytteineni ovensuupenkille.
»Tule peremmäs ja jätä vierastelu. Täällähän se sinun työsi on», sanoi hän jalallaan kätkyttä heilutellen.
Menin kätkyen luo. Siinä makasi kaksi lasta; toinen isompi, toinen aivan pieni.
»Heikki on toisella vuodella ja Manta on kahden kuukauden», sanoi vaimo.