»Eikö pikku neiti voisi jotain ostaa?» hän kysyi.
»Mitä kärpäspaperi maksaa?»
»Kymmenenpenniä levy.»
»Saisinko minä yhden levyn», sanoin ja kaivoin esiin ainoan rahani.
Kun punanen paperi oli kädessäni, kysyin: »Mitenkä tällä kärpäset kuolevat?»
»Paperi liotetaan veteen ja pannaan sokerin murusia päälle; se maistuu silloin hyvältä ja kuolema tulee kauniissa muodossa», sanoi mies laukkuaan kiinni sitoen. Kiitellen ja hyvästellen lähti hän sitte tuvasta.
Minä katselin paperia, jossa oli keskellä kärpäsen kuva; luin sanat: »Kärpäspaperia», käänsin paperin kauniisti laskoksille ja kätkin sen rievun sisään lakkariini.
Sitte aloin hoidella lapsia, jotka hiljaa kätkyessä kitisivät. Laihtuneet he olivat molemmat. Heikki oli kalpea kuin kuolema ja Mantan kasvot olivat ryyhelmässä. Pirtti oli lämmin ja minua alkoi kovin raukasta. Panin penkille pitkäkseni ja heiluttelin kätkyttä. Ja siihen nukuin, nukuin niin raskaasti, että en herännytkään lasten itkuun, enkä edes emännän kotia tuloon. En herännyt ennenkuin emäntä minua kylkeen tuuppasi ja huusi:
»Tokko heräät, senkin lunttu! Sairaita lapsia hoitamaan sinut heitetään, ja äläpäs tätä! Maata panee röökinä ja vetelee kuorsausvirsiä niinkuin pitkiä seinähirsiä. Lapset henkihieverissä huutavat. Aivan oli sydämeni pelosta haleta, kun mäkeä alas laskeuduin. Kuului huuto aivan kuin sikaa olisi tapettu», ärjyi emäntä ja hoiteli lapsia.
Minä olin ääneti. Minkäs minä sille voin, kun niin raukasi.