Seuraavana yönä hoiti emäntä itse lapsia ja vasta aamusilla lypsämään lähtiessä hän minut herätti. Niin hyvin en ollut vielä yhtenäkään yönä saanut nukkua.
Koettelin taskuani. Kärpäsen myrkky oli tallella. Muutamia päiviä aijoin vielä elää, mutta sitte…
Syysmarkkinain aika oli tullut. Jo kauan edeltäpäin oli emäntä sanonut silloin menevänsä markkinoille ja olevansa koko päivän poissa. Samalla retkellä lupasi hän myöskin poiketa lääkärissä puhumassa sairaista lapsistaan.
Heikki olikin nyt jonkun verran parempi. Hänet oli nostettu kätkyestä pirtin ovensuussa olevaan sänkyyn, jossa emäntä joskus yöllä makasi. Isäntä oli iloinen Heikin paranemisesta ja sanoi ottavansa hänet kevätmarkkinoille mukaan ja ostavansa siellä Heikin kaulaan rinkelinauhan. Silloin näin Heikin ensi kerran hymyilevän.
Paljosta valvomisesta olin minä taaskin tullut aivan kuin höperöksi. En tahtonut muistaa mitään ja pelästyin pienimmästäkin kovasta sanasta. Käsivarteni ja hartiani olivat kauhean kipeät alituisesta sairasten lasten kantelemisesta ja nostelemisesta. Olisin mielelläni siitä emännälle sanonut, mutta hän ei sietänyt valittamista, päinvastoin hän usein puhui siitä, että minulla oli liian helppo ja hyvä olla. Jos olisi edes sisar Miina ollut, jonka kanssa olisi saanut puhua jonkun sanan, olisi elämä tuntunut huokeammalta.
Usein ajattelin Miinaa ja Kaisua, missä ne nyt mahtoivat olla. Ja minnekähän joutui Mirri, kun kaikki läksivät talosta. Kuinka hauskaa elämä kodissa oli sentään ollut! Siellä oli hauska ajatuksin vaeltaa.
Pääni oli hirveän kipeä markkinapäivän aamuna. Kun emäntä sanoi: »Muista katsoa lapsia! Et saa mennä pirtistä ulos. Tulta et saa sytyttää; siinä on liedellä hiiliä, niin paljo kuin maidon ja veden lämmittämiseen tarvitset. Tuossa on sokerijauhoja, tuossa lääkepullo, tuossa puhtaita riepuja, tuossa kiulu likasille vaatteille», kuulin sen kuin puolihorroksissa.
Emäntä meni pihalle, mutta tuli takaisin pirttiin ja sanoi: »Heikkiä ei saa panna Mantan viereen. Muista hoitaa molempia. Ei saa antaa lasten itkeä, että menehtyvät!»
»Jos minä vaan jaksaisin», uskalsin sanoa.
»Kas tätä nyt! Joko taas laiskuus tapasi. Tämän kaikki kerron isällesi markkinoilla. Niin totisesti kerronkin», ja hän paiskasi oven kiinni.