* * * * *
Eräänä päivänä kääri äiti minut ison piikkolakanan sisään ja kantoi sylissään tuvasta ulos ja alas mäkeä rantaan päin. En voinut nähdä mitään lakanan sisästä. Koetin ponnistella nähdäkseni, mutta äiti puristi minua lujemmin rintaansa vasten. Minun teki mieli itkeä, kun en nähnyt. Ensi kerran teki äiti minulle pahaa. Olin juuri itkuani alottamassa, kun tulimme perille — saunaan. Äiti avasi lakanakäärön ja pani minut lämpimän saunan penkille. Kitku pisti silmiini, enkä aluksi mitään nähnyt. Mutta hetken perästä näin äidin hääräilevän saunassa ja veljeni juoksevan ylös lauteille. Pian riisui äiti minutkin ja vei sylissään yhä kuumempaan ylös. Pimeä siellä oli, aivan pimeä. Minua peloitti; luulin joka hetki putoavani. Olisin ruvennut itkemään, jollen olisi ollut äidin sylissä. Mutta lujasti nojasin koko ruumiini painolla äidin viileään ruumiiseen. Kauheata oli, kun äiti rupesi siellä minua pesemään; päätä hän pesi, ja silmiä ja korvia. Saippua ja vesi meni silmiin ja korviin; luulin tukehtuvani. Mutta pian oli kaikki ohitse. Aloin nähdä jo paremmin siellä ylhäällä. Näin veljeni, joka istui toisella penkillä ja heitteli vettä äidin ja minun päälle.
Veljeni meni nyt alas ja ylhäällä alkoi tulla hirvittävä kuumuus. Äiti löi minua kuumalla vastalla. Se teki kipeää, mutta ei kestänyt kauan. Pian tuli veljeni ylös ja otti minut äidin sylistä. Parahdin itkemään, sillä pelkäsin putoavani. Mutta kauniisti vei hän minut piikkolakanan päälle penkille.
Pihaan mennessä sain katsella ympärilleni ja minun oli hyvä olla. Äiti nauroi ja pani minut olkapäätään vasten, että voin nähdä hänen olkansa yli. Pientarella oli keltakukkia; veljeni otti niistä yhden käteensä. Olisin sen tahtonut, mutta veljeni ei antanut.
Tupaan tultua pani äiti minun päälleni kauniin, valkoisen paidan. Minulla ei ollut koskaan ennen ollut niin kaunista paitaa. Äiti sanoi: »Pannaan lapselle kummin antama paita päälle!» — Kummi oli minusta siitä päivästä aikain jotain ihmeellistä; se oli jonkinlainen onnen ja ilontuoja.
Makasin kätkyessä ja katselin hämärtyvää pirttiä; ylhäällä oli paksu orsi, jonka päällä oli lautoja ja hirsiä; muutamia heinänkorsia riippui lautojen välistä. Olisin tahtonut nyhtää ne alas, mutta ne olivat niin korkealla; en ylettynyt.
Äidin askeleet kuuluivat porstuvasta ja isän ääni pihasta. Minun oli niin hyvä olla.
Olin jo oppinut kävelemään; kuljin ympäri tuvassa ja varsinkin rikkosopella oli hauska leikkiä. Siellä oli lastuja, kaarnanpalasia ja tuohensirpaleita. Kukin niistä oli erinäköinen ja erilainen; muutamat olivat kovia, muutamat pehmeitä, toiset pitkiä, toiset lyhyviä.
Kun veljeni vuoleskeli, istuin lattialla ja kokosin lastuja sylini täyteen. Ne olivat niin kauniita ja puhtaita. Mutta kun veljeni herkesi vuolemasta, sieppasi hän lastut minun sylistäni, heitti ne hiilillään olevaan uuniin, otti sitten minua käsistä ja tanssitti lattialla. Se ei ollut minusta hauskaa. Rupesin itkemään ja löin häntä. Hän nauroi, tukisti minua ja tuuppasi minut kumoon.
Äiti tuli samassa sisään, sivalsi veljeäni käsivarresta, löi häntä takapuoleen ja työnsi ovesta pihalle. Sitten nosti äiti minut lattialta, puisteli mekkoni, silitteli pääni ja otti minut syliinsä.