»Jospa paranisi.»
»Eihän sitä tiedä. Kyllähän se lopuksi käy, niinkuin on ylempää määrätty.»
»Niinhän se käy.»
»No eipä muuta kuin hyvästi ja hyvää vointia», sanoi hän ja nykäsi ohjaksia.
En ennättänyt vastata mitään. Mutta huoneeseen mentyäni tunsin olennossani ihmeellisen vavistuksen; sisimmässä sydämessäni värähteli hiljainen onnen tunne.
* * * * *
Mutta eräänä päivänä jäiden lähdön aikaan kuoli Ala-Anttilan vanha isäntä. Minuakin kutsuttiin hautajaisiin ja kun olivat tämän talonjoukot niin vanhoja tuttuja emännälleni, pääsinkin sinne.
Muistan sen päivän niinkuin eilisen, kun Ala-Anttilan pihaan ensikerran ajoin. Nuori isäntä seisoi tallin ovella ja tuli sieltä minua vastaan. Aurinko paistoi kirkkaasti hänen olkansa takaa minun silmiini, kun hän minua kätteli.
»Terveeksi! Ja tervetulemaan!»
»Kiitoksia. Terveisiä sieltä kirkon kylästä päin», sanoin.