Nyyhkytin silloin: »Ei, kun äiti on aina niin hyvä!»
»Lapseni!» sanoi äiti ja silitti minun päätäni.
Samassa alkoi pikku Miina kätkyessä itkeä, ja äiti nousi sitä hellästi auttamaan. Mutta minä menin ovensuupenkille Mirrin luo.
* * * * *
Samana iltana työstä tullessaan toi isä minulle sievät, uudet, ruskeat saappaat. Niitä koetettiin heti jalkaan ja ne sopivat kuin valetut. Näin sieviä saappaita en ollut elämässäni nähnyt; ja nämä olivat minun ensimäiseni.
Edellisenä talvena olin joskus käynyt ulkona veljeni vanhoilla saappailla. Mutta ne olivat suuret ja rumat, vieläpä päälle päätteeksi rikkinäiset.
Oli vahinko, että oli jo pimeä ilta, kun uudet saappaat sain. Muuten olisin niillä heti juossut navettaan, saunalle ja lähteelle. Nyt en saanut mennä pitemmälle kuin porstuaan, sillä äiti oli sanonut, että pimeässä voivat sudet nurkan takaa kimppuun hyökätä.
Katselin saappaitani joka puolelta, koettelin joka saumaa ja käännettä, pyörästelin niillä lattialla ja nousin penkille. Penkiltä hyppäsin lattialle ja juoksin pikku Miinan kätkyen ympäri. En tahtonut malttaa maata ruveta.
Mutta kun isä, äiti ja veljeni paneutuivat yöteloilleen, vedin minäkin saappaat jalastani, panin ne viereeni vuoteelleni ja paneusin maata. Tunsin kuinka Mirri hiljaa hiipien saapui luokseni, haki sopivata paikkaa ja paneusi selkäni taakse.
Yhä pimeämmäksi kävi yö. Pian ei voinut pirtissä muuta eroittaa kuin ikkunat, joiden kautta sisään pilkisti syysyön niukka valo.