Konventilla oli tässä asiassa vallan toiset mielipiteet, ja se käytti vallan toista menettelyä kuin sen edeltäjät. Olemassaolonsa aivan ensi päivinä se päätti peruuttaa määräyksen tilikamarin asiakirjain polttamisesta ja samalla sääti, että niistä ne, jotka voivat olla joksikin hyödyksi, oli jätettävä meri- ja sotaministereille ja muut myytävä. Tämä tosin ei todistanut mitään vallan suurta noiden paperien arvossapitämistä, ja totta onkin, etteivät ne sota- eivätkä meriministeriössä tulleet mihinkään käytäntöön. Mutta toimenpide semmoisenaan oli joka tapauksessa suuriarvoinen, sillä myöhempi aika on löytänyt paperit ja käyttänyt niitä hyödykseen. Ei monta kuukautta myöhemmin, helmikuussa 1793, annettiin ensimäinen asetus eri arkistojen yhdistämisestä yhteiseen huoneistoon. Toinen asetus, 2 p:ltä marrask. 1793, täydensi tätä ja katsoi Louvren soveliaaksi suuren arkiston sijoittamispaikaksi. Useita muitakin säädöksiä annettiin tämän arkiston parantamiseksi ja järjestämiseksi, ja kaikkein ihmeellisintä on, että muutamat niistä johtuvat hirmuvallan ankarimmalta ajalta; niinpä esim. konventti tammikuussa 1794 nimittää komitean, jonka tuli pitää huolta arkiston lopullisesta järjestämisestä, ja kuukausi ennen Robespierren kukistusta määrätään, mihin ryhmiin erityiset arkistoasiakirjat oli jaettava. Arkiston esimieheksi tulisi arkistonhoitaja. Ensimäinen tähän luottamustoimeen nimitetty oli edusmies konventissa, omituinen, kulmikas ja ankara vallankumousmies Camus, mies, jonka järjestysaisti, lahjomaton rehellisyys ja tieteelliset ansiot tekivät hänet erittäin sopivaksi tälle paikalle, mikä vaati yhtä paljon työkykyä kuin harrastusta ja edesvastuutunnetta. — Vuoteen 1808 saakka kansallisarkisto oli sijoitettu Louvreen, mutta silloin se siirrettiin Guisen herttuain vanhaan palatsiin, myöhempään hotelli Soubiseen, Francs-Bourgeois-kadun varrelle, missä se vieläkin on.

* * * * *

Konventti loi ja järjesti kaikilla aloilla. Tärkeitä ja suuriarvoisia olivat ne korkeakoulut ja akatemiat, joita konventti joko perusti tai uudestijärjesti sovelluttaakseen niitä uuden ajan vaatimusten mukaisiksi. Lääketieteellisten opintojen kohottamiseksi, jotka vanhan järjestyksen aikana oli suuresti laiminlyöty, perustettiin Pariisiin, Montpellieriin ja Strasbourgiin uusia lääketieteellisiä korkeakouluja, joiden päätarkoituksena oli oleva valmistaa lääkärejä sairashuoneiden, varsinkin sotilassairaalain tarpeeksi. Että tämä toimenpide etusijassa tarkoitti täyttää polttavaa tarvista, kun sotanäyttämöillä vallitsi suunnaton kurjuus lääkärien puutteen vuoksi, näkyy selvästi konventin määräyksestä, että piirikunnat olisivat velvolliset lähettämään korkeakouluihin kaikkiaan 550 17 ja 26 ikävuoden välillä olevaa nuorta miestä, joilla oli jonkinlaista tietoa lääketaidossa, 300 Pariisiin, 150 Montpellieriin ja 100 Strasbourgiin. Nämä nuoret miehet saivat ammattisivistyksensä valtion kustannuksella ja valtio heitä käyttikin. Mutta ei viipynyt kauan, ennenkuin korkeakouluihin alkoi pyrkiä muitakin oppilaita kuin pakollisia, ennenkuin sekä ranskalaisia että ulkomaalaisia, jotka tahtoivat harjoittaa lääketieteellisiä opintoja, pyrki tänne ulko-oppilaiksi ja harjoitti opintojaan omalla kustannuksellaan. Lääketieteelliset korkeakoulut nauttivat alusta pitäen suurta arvoa, ja niiden opintometoodia, joka oli sama kaikille, kuvataan paraaksi ja valistuneimmaksi. Sen pääasiallisena uutuutena oli lääketieteellisten opintojen perustaminen Ranskassa kliinilliseen opetukseen.

Luonnonhistoria, jonka tutkimiseen filosofit olivat innostuttaneet valistusajan Ranskaa, tuli myös yhdeksi vallankumouksen sylilapsia. Tälläkin alalla jäi konventin asiaksi ryhtyä toimenpiteihin, jotka olivat tarpeen helpottaakseen näitä opintoja ja tehdäkseen ne hedelmiä kantaviksi. Kuten vallankumouksen kuvakielellä sanottiin, oli se konventti, joka istutti vapauden puun kasvitieteelliseen puutarhaan.

Jardin des plantes'in esimiehenä oli syksystä 1792 alkaen Rousseaun oppilas Bernardin de Saint-Pierre, ja hänpä se muutamien konventinjäsenten kannattamana sai toimeen kasvitieteellisen puutarhan muodostamisen n.k. Museoksi, joka oli sisältävä luonnonhistoriallisia kokoelmia ja samalla oleva korkein oppilaitos näiden tieteiden tutkimista varten. Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi täytyi siinä tehdä joukko parannuksia ja muutoksia. Opetusistuinten luku, joka ennen oli ollut ainoasti 3, lisättiin nyt äkkiä 12:ksi, mikä oli kummastuttavan suuri luku, jos ajattelemme, että koulu käsitti ainoasti erityisopintoja. Tehdäkseen eläintieteellisiä opintoja tarkoitusta vastaaviksi sijoitettiin tänne eläintarhakin. Sen pohjaksi pantiin ne 5 eläintä, jotka tavattiin jälellä Versailles'in kuninkaallisessa eläintarhassa: leijona, sarvikuono, zebra, antilopi ja intialainen tupsukyyhkynen. Eläintarha lisääntyi nopeasti lahjoista ja ostoista; se oli ensi alkuna Pariisin nykyiseen suureen eläintieteelliseen puutarhaan, Jardin d'acclimatationiin.

Oli 10 p. kesäk. 1793, kiihkeimmän valtiollisen mieltenkuohun hetki, kun opetuskomitea, Lakanal puhetorvenaan, saapui konventtiin esittämään ehdotusta luonnonhistoriallisten opintojen uudesta järjestämisestä. Vain muutamia päiviä aikaisemmin olivat girondistit kukistuneet, ja useimmissa departementeissa uhkasi tapauksen johdosta syntynyt mieltenkiihko järkyttää kansakunnan yhteyttä, samalla kun Vendée oli voitollinen ja ulkonainen vihollinen seisoi Ranskan rajoilla. Eivät nekään, jotka ovat kaikkein vihamielisimpiä vallankumousta kohtaan, voine kai olla tekemättä muutamia johtopäätöksiä tällaisista tosiseikoista.

Valistusfilosofeilta vallankumous myös oppi että teollisuus on yksi kansan hyvinvoinnin parhaita arvomittareja. Aikana, jolloin laki määräsi ne aatelismiehet, jotka harjoittivat Jotakin näistä alhaisista käytännöllisistä ammateista, menettämään aatelisoikeutensa siksi aikaa, kun he tällaisia toimittivat, olivat encyklopedistit kunnioittaneet näitä ammatteja ei ainoasti suopein sanoin selittämällä niitä suuressa teoksessaan, vaan myös luettelemalla Encyclopédiensa esipuheessa avustajinaan ajan ylhäisinten ja kuuluisinten nimien ohella yksinkertaisia työmiehiäkin, jotka olivat d'Alembertille antaneet suullisia tai kirjallisia tietoja ammattiaan koskevista asioista. Valtiomuotoa säätävä kansalliskokous oli osottanut olevansa encyklopedismin ja Turgot'in oppilas vapauttamalla helmikuussa 1791 työn ammattipakosta ja etuoikeuksista. Konventti jatkoi viitoitettua tietä. Syyskuun 29 p:nä esitti apotti Grégoire maanviljelyskomitean, ammattikomitean ja yleisen opetuskomitean käskystä, joille yhteisesti oli uskottuna teollisuusolojen järjestäminen, koetettuaan ensin osottaa selvin ja vakuuttavin sanoin, että maan rikkaus isosti riippui teollisten ammattien kukoistuksesta, että oli turhaa etuluuloa halveksia käytännöllistä työtä ja että teollisuudesta voi tulla valtiollinen välikappale, ehdotuksen, joka tarkoitti teknillisen korkeakoulun perustamista, mikä luonnonhistoriallisen laitoksen tavoin samalla kertaa olisi sekä museo että oppilaitos. Ehdotus hyväksyttiin kaksi viikkoa myöhemmin, eikä kauan senjälkeen — epäluulon ja väkivallan pahimpana aikana — perustettiin teknillinen korkeakoulu, Conservatoire des arts et métiers, jonka täydentämiseksi direktorio edelleen työskenteli, ja joka lajissaan on varmaan rikkain ja etevin koko Europassa.

Jo ennen teknillisen koulun perustamista oli konventti toimeenpannut reformin, mikä suuresti edisti järjestyksen toimittamista kauppa- ja teollisuusoloihin. Tämä reformi, jolla vastakohtana kaikkiin muihin konventin aikana toimeenpantuihin parannuksiin oli yleismaailmallinen merkitys, oli uusien mitta- ja painoarvojen asettaminen, jotka meidän päivinämme ovat otetut käytäntöön melkeinpä kaikissa maissa ja muodostavat n.k. metrijärjestelmän.

Jo vuosisatoja oli yhteys mitoissa ja painoissa ollut niitä unelmia, joita suurimmalla lämmöllä oli Ranskassa harrastettu. Se aika, jota tavallaan voidaan pitää vallankumouksen edelläkävijänä, uskonpuhdistuksen ja renessansin aika, oli kolmannen säädyn kautta 1560 ja 1576 vuosien säätykokouksissa lausunut toivomuksen, että tulisi olla vain yksi pituus-, yksi paino- ja yksi pintamitta, ja että tähän tarkoitukseen olisi keksittävä erityinen mitta, josta näytteitä olisi lähetettävä kaikkiin maakuntiin. Hallitus oli luvannut täyttää tämän toivomuksen, mutta joko se sitten ei pitänyt lupaustaan, tai ne "oppineet ja kunnialliset" miehet, jotka oli määrätty valmistamaan ehdotusta, eivät olleet sitä tehneet — tosiasia on kumminkin, että kului kaksi vuosisataa ilman että tässä asiassa tuli mitään tehdyksi.

Vallankumouksen puhjetessa vallitsi tällä alalla sekaannus, joka teki kaiken liikeyhteyden ihmisten välillä sangen monimutkaiseksi. Kuuluu melkein uskomattomalta sanoa, että itse Pariisissa voitiin tavata 45 eri nimeä merkitsemässä mittoja ja painoja. Joka maakunnalla oli omat nimityksensä, eivätkä Pariisi ja maakunnat ollenkaan ymmärtäneet toisiaan tässä suhteessa. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että tässä jos missään reformeja oli tarpeen. Valtiomuotoa säätävä kansalliskokous omaksuikin täydelleen yleisen mielipiteen. Jo olemassaolonsa alussa tämä kokous näet antoi tiedeakatemialle toimeksi valmistaa uuden ja yhtenäisen mitta- ja painojärjestelmän, eikä tiedeakatemia ollut hidas ryhtymään tämän tehtävänsä suorittamiseen. Ja juuri konventille akatemia marraskuussa 1792 sai ilmoittaa työnsä edistyneen niin pitkälle, että se voi valmistua vuoden 1792 alkuun — ja konventtipa se työn tultua suoritetuksi sai kunnian ajaa sen perille todellisuudessa.