Kun kansalliskokous lokakuunpäivien jälkeen siirtyi Versailles'ista Pariisiin, hajosi luonnollisesti bretagnelaisklubi. Sen jäsenet tapasivat toisensa jälleen Pariisissa, ja muutamat heistä päättivät edelleen kokoontua neuvottelemaan. Uusi klubi ei, kun maakuntajako ei enää mitään merkinnyt, ottanut vanhan nimeä. Se kutsui itseään ensin Vallankumousseuraksi, mutta otti pian nimen Hallitusmuodon ystäväin seura ja kokoontui Pariisin jakobiiniluostariin. Vihollispuolue nimitti klubin Jakobiiniklubiksi tehdäkseen sen naurunalaiseksi, ja vaikka klubin jäsenet eivät ollenkaan pitäneet tästä nimestä, tottuivat heidän korvansa siihen vähitellen niin paljon, että he, sittenkuin tasavalta oli julistettu syyskuussa 1792, eikä heidän enää käynyt laatuun kutsua itseään hallitusmuodon ystäväin seuraksi, 21 p. syyskuuta päättivät ottaa nimen Jakobiiniseura, vapauden ja tasa-arvoisuuden ystäviä.
Klubin jäsenluku kasvoi sangen nopeasti, sittenkuin se oli avannut ovensa ei-edusmiehillekin, ensin sanomalehtimiehille ja kirjailijoille, jotka olivat osottautuneet samojen aatteiden elähyttämiksi kuin jakobiinitkin, sitten kaikille niille, joita kuusi klubin jäsentä suositti. Klubin sen ohella lisääntyvää vaikutusta todistaa selvästi se suuri huomio, jonka klubi herätti. Sitä todistaa ehkäpä vielä paremmin se seikka, että joulukuussa 1789 joukko maalaisia saapui klubiin ja pyysi saada muodostaa siitä haaraosastoja kotiseuduillaan. Näiden haaraosastojen kautta klubin arvo kasvoi ja sen aatteet nopeasti levisivät maaseudulle, samalla kun se Pariisissa valmistelevain keskustelujen ja äänestyksien avulla ja voimakkaalla yllyttelyllään vähitellen yhä tehokkaammin pääsi vaikuttamaan kansalliskokouksen keskusteluihin ja koko vallankumouksen kehitykseen.
Paljon on puhuttu ja kirjoitettu Jakobiiniklubista, ja eri leirien historioitsijat ovat sitä arvostellessaan osottaneet ilmeisempää ristiriitaisuutta toisiaan vastaan kuin missään muussa asiassa. Monet ovat ne, jotka kerta kaikkiaan leimaavat jakobiiniklubin kiihkoisien yhteiskunnan-mullistajain, raakalaisten ja järjestelmällisten murhamiesten yhdistykseksi ja jotka kuvittelevat, että heidän politiikkansa oli muuttumaton, aina sama, ja että sillä oli yksi ainoa tarkoitusperä silmämääränä: tasa-arvoisuus, ja yksi ainoa keino sen saavuttamiseen: giljotiini. Ennen muita Taine esiintyy tämän käsityksen puhetorvena. Ja vaikkapa ei tahtoisikaan mennä niin pitkälle kuin eräs Tainen kiivaimpia vastustajia, historioitsija Eugène Despois, joka vertaa Tainen katsahdusta vallankumoukselliseen liikkeesen likinäköiseen, joka on kiivennyt Notre-Damen torniin katsellakseen sieltä Pariisia lintuperspektiivissä, mutta ei näe ylimmän tasasillan rintanojaa etemmäksi, niin ei voi kuitenkaan muuta kuin hämmästyä nähdessään kuuluisan historioitsijan, L'ancien régimen nerollisen tekijän niin oman etuluulonsa sokaisemana, että hän on kokonaan unhottanut tutkia mitä jakobiiniklubi oikeastaan oli, sanoakseen meille ainoasti mitä hän itse on luullut sen olleen. Yleistyttämisinnossaan hän on tuominnut klubin toimintaa alusta pitäen niiden väkivaltaisten tekojen mukaan, joihin muutamat sen jäsenistä myöhemmin tekivät itsensä vikapäiksi; niin, hän on melkein yksinomaan tuominnut jakobiineja ainoastaan yhden jäsenen mukaan, joka ei suinkaan ollut paras, mutta jonka vähitellen onnistui klubissa saada käsiinsä johto: Maximilien Robespierren mukaan. Jos Taine olisi tutkimustensa tueksi ottanut jakobiiniklubin toimittamat todistuskappaleet sekä ne sanomalehdet, joissa jakobiinit julkaisivat keskustelemuksensa, sen sijaan että rakensi tutkimuksensa lentokirjasten ja muistelmien horjuvalle pohjalle, niin häneltä ei olisi voinut jäädä huomaamatta, että jakobiiniklubi olemassaolonsa lopulla oli kokonaan jotakin toista kuin mitä se oli ollut alussa, että se kaukana siitä että olisi ollut muuttumaton, päinvastoin, kuten Aulard sanoo, oli "puhujalava, jota vuorotellen käyttivät kaikki ne eri katsantokannat, jotka olivat johtavia vallankumouksen aikana." Se oli yksinvaltainen niinkauan kuin Ranska vielä oli yksinvalta, tasavaltainen, kun olosuhteet johtivat tasavallan asettamiseen, robespierreläinen Robespierren diktatuurin aikana.
Se jakobiiniklubin ohjesääntö, joka Barnaven tekemänä painettiin helmikuussa 1790, siis pari kuukautta klubin varsinaisen järjestämisen jälkeen, osottaa selvemmin kuin mikään muu, ettei klubi olemassaolonsa alussa ollut väkivaltainen eikä kapinallinen, ettei se suosinut meteleitä eikä levottomuuksia, vaan tahtoi järjestystä ja laillisuutta, ettei se tahtonut mullistaa yhteiskuntaa ja muuttaa hallitusmuotoa yksinvaltaisesta tasavaltaiseksi, vaan oli mielipiteiltään puhtaasti perustuslaillinen.
Kas tässä muutamia kohtia siitä ohjelmasta, jonka jakobiinit omaksuivat:
"Kaikki valta lähtee kansasta ja voi lähteä ainoasti siitä.
"Ranskan hallitusmuoto on yksinvaltainen; Ranskassa ei löydy mitään korkeampaa mahtia kuin laki; kuningas hallitsee ainoastaan lain kautta, ja ainoasti lain nojalla hän voi vaatia kuuliaisuutta. Laki on kuninkaan vahvistama kansakunnan edustajain toimenpide.
"Kuninkaan persona on loukkaamaton ja pyhä, valtaistuin on jakamaton, kruunu perinnöllinen hallitsevassa kuningashuoneessa.
"Ei mitään veroa voida säätää muutoin kuin kansan edustajain päätöksestä.
"Kuningas hoitaa toimeenpanevaa valtaa.