Myös tunnettu Moniteur lehti, vaikkapa itse olikin maltillinen tai ainakin puolueeton, linkosi heitä vastaan syytöksen epävarmuudesta ja epäselvyydestä.
"Mitä puolueettomiin tulee", luetaan siinä, "niin en ollenkaan tahdo kääntyä heihin; minä odotan, että he määräisivät puolueensa, sillä 'jaan' ja 'ein' välillä en näe mitään keskitietä."
Puolueettomat vastasivat kaikkiin näihin syytöksiin kauneilla lauseilla, jotka eivät kuitenkaan sanoneet mitään eivätkä millään tavoin selittäneet heidän asemaansa.
"Puolueettomuus ei ole siinä, että ollaan puoltamatta tai vastustamatta vallankumousta tai kansalliskokousta, vaan siinä, että kunnioitetaan hallitusmuotoa, totellaan lakia ja toivotaan ihmisten elävän rauhassa niiden suojassa; ettei millään tavoin viritetä kansassa epäluuloa, ettei sitä yllytetä epäjärjestyksiin, ettei sille yhä ja alituisesti toitoteta että sillä on käsissään tuomari- ja hallitsijavalta."
Nuo olivat tyhjiä sanoja ja häilyviä periaatteita aikana, joka vaati voimakasta toimintaa, selviä periaatteita ja varmaa kantaa!
* * * * *
Vallankumouksen levottomalla ja melskeisellä ajalla nuo monet eri klubit eivät olleet ainoita paikkoja, joihin kokoonnuttiin pohtimaan päivän polttavia kysymyksiä. Vallankumouksen alusta asti klubit saivat vahvaa tukea niiltä monilta kahviloilta, jotka tällöin syntyivät ja sateisena kesänä 1789 houkuttelivat puoleensa paljon väkeä sekä senkin jälkeen olivat ihmisiä tulvillaan. Kahvilat näet pian muuttuivat valmistukseksi klubeille ja samalla niiden kaiuksi niin niistä tuli klubeja pienoiskoossa, joissa pohdittiin asioita, tehtiin päätöksiä ja lähetettiin adresseja ja lähetystöjä, joita ainakin kansanjoukot, jollei hallitus, ottivat vakavalta kannalta. Joka kahvilalla oli oma erityinen värinsä, ja samoinkuin meidän päivinämme voidaan päättää jonkun henkilön mielipiteistä hänen lukemansa lehden mukaan, samoin vallankumouksen aikana kukin kahvila oli varmana tuntomerkkinä kävijänsä valtiollisesta kannasta.
Palais Royal oli yllyttelyn valtakunnan pääkaupunki. Täällä vilisi yötä ja päivää väkeä, joka tuli ja meni; täällä kansanpuhujat seisoivat ja selittelivät viimeisiä tapauksia; milloin heidät otettiin riemulla vastaan, milloin heidän sanansa hukkuivat yleiseen sorinaan. Epäsiveellisyydellä, joka vallankumouksen puhjetessa oli katkonut säädyllisyyden viimeisen hauraan kahleen ja astunut ulos piilostaan näyttääkseen julkisesti turmelustaan, oli täällä etevin tyyssijansa. Palais Royalin käytävissä nähtiin tämän epäsiveellisyyden papitarten käyskentelevän edestakaisin päivät pitkään, alkaen niistä, jotka elivät isoisesti ja koettivat esiintymisessään matkia vanhan ylimystön naisia, ja loppuen niihin, jotka nunnahunnullaan ja kertomuksillaan sisäänsulkemisesta ja marttyriudesta koettivat tehdä vaikutusta ja herättää huomiota. Siellä täällä seisoi joku laulaja laulellen päivän viimeisiä kupletteja, samalla kun kulkijaa tuon tuostakin pysäytti joku mies antamalla kutsukortin erääsen klubiin, joka itse teossa ei ollut muuta kuin salainen peliluola, missä ruletin ääressä voi koettaa onneaan. Ja keskellä kaikkea tätä sekamelskaa vihloivat korvia kolportöörien kimeät äänet, kun he mitä julkeimmalla tavalla koettivat voittaa toisensa kirkumalla niin kimakasti ja kovasti kuin mahdollista kaupaksi sanomalehtiään tai jotakin hävytöntä lentolehtistä, jossa solvattiin kuningatarta, prinssejä ja kansalliskokouksen ylimyksellisiä edusmiehiä.
Täällä olivat myös useimmat kahvilat. Suuri joukko niistä oli ainoastaan salaisia pelihuoneita, mutta oli toisia, jotka omistivat kaiken harrastuksensa politiikalle. Niiden joukossa olivat tunnetuimmat Café Caveau, yksi vallankumouksellisia pesiä, Café Valois, feuillanttien kokouspaikka, Café Corazza, jossa jakobiiniklubia valmisteltiin ja jatkettiin ja jossa monet suurista vallankumouspäivistä suunniteltiin. Ennen muita on toki mainittava Café Foy, ainoa, jolla jo vanhastaan oli etuoikeus pitää Palais Royalin puutarhassa tuoleja ja pöytiä sekä paviljonkia, missä tarjottiin virvokkeita. Oltuaan vanhan järjestyksen aikana koko hienon maailman kokouspaikkana, tuli tämä kahvila vallankumouksen alusta yhdeksi vallankumouksellisen yllyttelyn etevimpiä pesiä. Täällä seisoi puhujia läpi vuorokauden marmorituoleilla ja marmoripöydillä lukien julki sanomalehtikirjoituksia ja lentokirjasia lisäyksineen ja selityksineen; täältä lähti esityksiä ja anomuksia; täällä odoteltiin jännityksellä noiden vallankumouksen ensi vuosina niin suosittujen kaksintaistelujen päättymistä, jotta tulos voitaisiin julistaa kaikella komeudella.
Café Foylla oli siskokahvilana Faubourg Saint-Germainissa kuuluisa Café Procope, revolutsionin aikana ristitty Zoppiksi, kirjailijain ja näyttelijäin tyyssija, joka Foyn kahvilan tavoin jälkeen vuoden 1789 muodostui ahjoksi, mistä lähti liikkeelle mitä jyrkin ja vallankumouksellisin propaganda. Usein yhtyivät kahvilan kantavieraat oikeaksi neuvottelevaksi klubiksi, jonka päätökset sitten juhlallisesti lähetettiin ulos maailmaan. He lähettivät myös sangen usein sanomalehtien toimituksille ja kirjakauppiaille adresseja, joissa he lausuivat mielipahansa milloin mistäkin lehdestä, jonka leviämistä he tahtoivat estää. Itse he ryhtyivät käyttämään lakia virittämällä kahvilan ulkopuolelle vitkaisen tulen ja heittämällä siihen jonkun numeron rojalistista sanomalehteä, joka keskustelun ja äänestyksen johdosta oli leimattu vastenmieliseksi. Kun sodanuhkasta näytti tulevan tosi, kokosivat kantavieraat rahoja kassaksi aseiden ostoa varten, jotka he aikoivat lahjoittaa synnyinmaalle. Mirabeaun ja Rousseaun rintakuvat oli täällä asetettu erääsen saliin, jolla oli nimenä Suurten miesten sali ja jonka seinät vallankumouksen kuluessa koristettiin kaikkien vallankumouksen päämiesten muotokuvilla.