Tänä aamuna päivän sarastaessa herätti minut yhtäkkiä hirveä rummun pärinä… tara ram! tara ram!…
Rummun pärrytystä männistössäni näin varhain aamulla!… Sepä merkillistä.
Minä kiireimmän kaupalla vuoteeltani avaamaan ovea.
Ei ketään näkyvissä. Pärrytys on tauonnut… Keskeltä aamukasteisia villiviiniköynnöksiä pelmahtaa lentoon pari kolme suokurppaa, siipiänsä liekutellen… Vieno tuulenhenki humisee puissa… Idässä päin kertyy Pikku-Alppien huipuille kultapölyä, josta aurinko nousee hitaasti esiin… Sen ensimmäinen säde hipaisee jo myllyni kattoa. Samassa tuo näkymätön rumpu alkaa lyödä marssin tahtia… tara ram, tam tam.
Hitto vieköön koko tuon aasinnahkaisen kapineen! Olin sen jo melkein unohtanut. Kuka lieneekään tuo raakalainen, joka keskellä rauhallista metsää tervehtii aamuruskoa rummunpärinällä?… Turhaan saan häntä tähystellä, ei näy mitään… ei mitään muuta paitsi laventelipensaita ja mäntyjä, joita kasvaa ylhäältä alkaen aina maantien laitaan saakka… Kenties on tuonne pensikkoon piiloutunut joku haltia tekemään pilkkaa minusta… Niin, epäilemättä se on Ariel tai Puck. Tuo veitikka on arvellut kulkiessaan myllyni ohitse:
— Tuolla pariisilaisella on siellä sisällä liian hiljaista, annetaanpa sille pieni aamusoitto. Sen sanottuaan hän on temmannut suuren rumpunsa ja alkanut lyödä… tara ram, tam tam!… tara ram!… Ole hiljaa, sinä veijari Puck! Ihanhan pärrytyksesi herättää minun sirkkani yöunestaan.
* * * * *
Ei, se ei ollutkaan Puck.
Se oli Gouget François, liikanimeltä Pistooli, kolmannenkymmenennen ensimmäisen linjarykmentin rummunlyöjä, joka nykyisin oleskelee kesälomalla. Pistoolille käyvät päivät pitkiksi täällä maaseudulla, häntä vaivaa koti-ikävä, tuota rummunlyöjää, ja — kun hänelle hyväntahtoisesti annetaan kunnan yhteinen rumpu käsiin — niin hän menee raskasmielisenä metsään sitä pärryttämään uneksien olevansa Prinssi Eugènen kasarmissa.
Tänään hän on saapunut minun pienelle vihreälle kukkulalleni uneksimaan… Hän seisoo siellä nojaten mäntyyn, rumpu jalkojen välissä, huvitellen sillä itsekseen sydämensä pohjasta… Pelästyneitä pyyparvia lähtee lentoon hänen jalkainsa juuresta, eikä hän huomaa niitä ollenkaan, nielukukat tuoksuvat hänen ympärillään, hän ei sitä tunne.