Jan ei puhunut sen koommin arlesittaresta mitään. Kuitenkin hän rakasti häntä yhä, ja enemmän kuin koskaan ennen, sitten kun hänelle oli kerrottu tytön juosseen toisen syliin. Hän oli vain liian ylpeä virkkaakseen mitään; se se veikin hänet kuolemaan, poika paran!… Välistä hän istui päivät päästään itsekseen jossakin nurkassa paikaltaan hievahtamatta. Toisin päivin hän taas iski kuin vimmattu työhön käsiksi ja raatoi yksinään kuin kymmenen päivätyöläistä. Illan tullen hän läksi kävelemään Arlesiin vievää maantietä ja kulki kulkemistaan, kunnes näki kaupungin suippojen kellotornien kohoavan eteensä läntisellä taivaanrannalla. Silloin hän kääntyi takaisin.
Sen kauemmaksi hän ei koskaan mennyt.
Nähdessään hänet sellaisena, aina ypöyksin ja surullisena, ei kotiväki enää tiennyt mitä tehdä. Pelättiin jo onnettomuutta. Kerran ruokapöydässä sanoi hänen äitinsä hänelle katsellen häntä kyynelsilmin:
— Kuulehan Jan, jos sinä niin välttämättömästi tahdot hänet omaksesi, niin kyllä me annamme hänet sinulle…
Isä painoi päänsä alas punastuen häpeästä.
Jan teki epäävän liikkeen ja meni ulos.
Siitä päivästä alkaen hänen käytöksensä muuttui ja hän teeskenteli aina olevansa iloinen rauhoittaakseen vanhempiansa. Hän kävi taas tanssiaisissa, kapakoissa ja paimenjuhlissa. Hän se johti farandolea Fonvieillenkin juhlilla.
Isä sanoi: "Hän on parantunut." Mutta äidillä oli yhä omat epäilyksensä ja hän vartioi poikaansa entistä enemmän… Jan nukkui nuoremman veljensä kanssa ihan lähellä silkkitoukkien viljelyshuonetta; eukko parka antoi sijata itsellensä vuoteen heidän kamarinsa viereen. Silkkimadot muka voisivat tarvita häntä yöllä.
Tuli sitten pyhän Eligiuksen, maanviljelijäin suojeluspyhimyksen juhla.
Talossa oli ilo ylimmillään. Kestitystä riitti kaikille ja virtanaan valui makeata viiniä. Raketit räiskyivät, tulipaukut lentelivät korkealle ilmaan ja pihapuut olivat täynnä kirjavia lyhtyjä… Eläköön pyhä Eligius! Tanssittiin farandolea ihan nääntymykseen asti. Nuorempi veli poltti vahingossa uuden puseronsa… Jankin näytti tyytyväiseltä. Hän pyysi äitiänsä tanssiin, eukko parka ihan itki siitä ilosta.