Tistet'n mentyä alkoi paavin muulin elämä taas kulkea vanhaa, rauhallista rataansa. Ei näkynyt enää Quiquetä eikä Beluguetä tallissa. Nuo ihanat päivät, joina sai maistaa tuoksuvaa viiniä, olivat taas palanneet, ja niiden mukana hyvä tuuli ja pitkät ruokalevot ja pienet iloiset tanssihypyt Avignonin sillalla kulkiessa. Kuitenkin osoitettiin häntä kohtaan tuon kuuluisan seikkailun jälkeen aina hiukan kylmyyttä kaupungilla. Kadulla kuului hänen ohikulkiessaan pieniä kuiskutuksia; vanhempi väki kohautti kulmiaan, lapset nauroivat viitaten sormellansa kellotorniin. Eikä kunnon paavikaan enää osoittanut ystävällensä niin suurta luottamusta kuin ennen, ja aina kun hän heittäytyi huolettomasti torkahtamaan sen selkään sunnuntaina viinitarhasta palatessaan, hän tunsi pientä epäilystä: "Entäpä jos minä sattuisin heräämään tuolla ylhäällä kellotornin yläsillalla!" Muuli huomasi sen ja kärsi sen mitään virkkamatta; ainoastaan milloin hänen kuultensa mainittiin Tistet Védènen nimi, värähtivät hänen pitkät korvansa ja hän hioi, vähän nauraa höröttäen, kaviorautoja katukiviin…
Niin kului seitsemän vuotta; kahdeksannen alussa palasi Tistet Védène Napolin hovista kotiin. Hänen oppiaikansa siellä ei ollut vielä loppunut; mutta hän oli saanut kuulla, että paavin ylimmäinen sinappimestari oli äkkiä kuollut Avignonissa, ja kun se paikka näytti hänestä hyvältä, niin hän palasi kiireenvilkkaa pyrkiäkseen siihen virkaan.
Kun tuo juonittelija Védène astui palatsin saliin, ei pyhä isä ollut häntä ensin tunteakaan, niin paljon hän oli kasvanut ja pulskistunut. Paavi taas puolestaan oli vanhentunut eikä enää nähnyt oikein hyvin ilman silmälaseja.
Tistet ei joutunut hämilleen.
— Kuinka? Ettekö enää tunne minua, pyhä isä?… Minähän se olen,
Tistet Védène! —
— Védèneko?…
— Juuri se sama, muistattehan… se joka vei hyvänhajuista viiniä muulillenne.
— Aa! niin… niin… kyllä muistan… Kunnon poika, se Tistet
Védène!… Ja mitä hän nyt minulta tahtoo? —
— Oh, pieni pyyntö vain, arvoisa pyhä isä… Tulin kysymään teiltä… Mutta vieläkö teillä on yhä se entinen muuli? Ja vieläkö se on voimissaan?… Vai niin, sepä mainiota! Tulin kysymään teiltä, enkö voisi päästä ylimmäksi sinappimestariksi, kun entinen on äskettäin kuollut.
— Ylimmäksi sinappimestariksi, sinäkö!… Mutta sinähän olet liian nuori. Miten vanha oletkaan?