* * * * *

Päättäen siitä, millä tavoin hän vietti elämäänsä, kylväen kuninkaallisesti, lukua pitämättä kultaa ympärilleen, olisi luullut hänen aivojensa olevan tyhjentymättömät. Ne tyhjentyivät kuitenkin, ja sikäli nähtiin hänen silmiensä tulen sammuvan ja poskipäiden käyvän kuopille. Eräänä päivänä vihdoin viimein herättyään aamulla hurjan yön jälkeen, ypöyksin keskellä kemujen jätteitä ja kynttiläkruunujen kalpenevaa valoa, huomasi tuo onneton kauhukseen, miten suunnattoman suuri lovi jo oli syntynyt hänen kultaharkkoonsa; oli aika jo pysähtyä.

Siitä päivästä alkaen hänen olemuksensa muuttui. Kulta-aivoinen mies vetäytyi syrjään ja rupesi elämään kättensä työllä, epäluuloisena ja arkana kuten saituri, karttaen kiusauksia ja koettaen unohtaa nuo turmaa tuottavat rikkautensakin, joihin hän ei enää tahtonut koskea. Pahaksi onneksi oli eräs ystävä seurannut häntä yksinäisyyteen, ja tämä ystävä tiesi hänen salaisuutensa.

Kerran yöllä heräsi miesraukka tuntien tuskaa, kauheata tuskaa päässään; hän nousi säikäyksissään ylös ja näki kuun valossa ystävänsä pakenevan piilottaen jotakin viittansa liepeen alle.

Niin vietiin häneltä taas murunen aivoja!

Jonkin ajan kuluttua rakastui kulta-aivoinen mies, ja nyt oli kaikki mennyttä. Hän rakasti sydämensä pohjasta pientä vaaleaveristä naikkosta, joka myös piti hänestä, mutta joka rakasti vielä enemmän koruja, valkeita sulkia ja sieviä punaisenruskeita tammenterhoja kenkänsä nauhoissa.

Tämän suloisen olennon käsissä — joka oli puoleksi lintu, puoleksi nukke — sulivat kultasiruset niin nopeasti, että oikein hirvitti. Hänellä oli kaikki naisen oikulliset mieliteot; eikä mies voinut koskaan kieltää mitään; vieläpä hän, peläten tuottavansa vaimolleen surua, kätki tältä viimeiseen asti onnensa surullisen salaisuuden.

— Olemmehan me oikein rikkaita? sanoi vaimo. Ja mies parka vastasi:

— Kyllä… hyvin rikkaita!

Ja hän hymyili lempeästi tuolle siniselle pikku linnulle, joka nokki häneltä pääkallon kaikessa viattomuudessaan. Joskus hänet sentään valtasi pelko, hän olisi halunnut ruveta säästeliääksi; mutta silloin tuli pikku vaimo hypähdellen hänen luoksensa ja sanoi hänelle: