— Kyllä… tämä on majatalo, kuten suvaitsette… Mutta miksette mene tuonne vastapäätä niin kuin muutkin? Siellä on paljoa hauskempaa…
— Se on liian hauska minulle… Mieluummin jään tänne teille.
Ja hänen vastaustaan odottamatta minä istuuduin pöydän ääreen.
Kun hän huomasi minun tarkoittavan täyttä totta, alkoi hän liikkua hyvin puuhakkaan näköisenä edestakaisin, availlen laatikoita, liikutellen pulloja, pyyhkien juomalaseja, ajaen kärpäsiä pois… Saattoi huomata, että oli oikein merkkitapaus, kun vieras tuli pyytämään häneltä palvelusta. Välistä tuo naisparka pysähtyi ja piteli päätään ikään kuin olisi epäillyt, ettei hän saa milloinkaan pyyntöäni täytetyksi.
Sitten hän meni peräkamariin; kuulin hänen kalistelevan suuria avaimia, ravistelevan lukkoja, kopeloivan korista leipäpalasta, puhaltelevan, pyyhkivän tomua ja pesevän lautasia. Tuon tuostakin pääsi häneltä syvä huokaus, heikosti hillitty huokaus…
Neljännestuntia kestäneen puuhan perästä oli edessäni pöydällä lautasellinen rusinoita, vanha Beaucairen leipä, kova kuin hiekkakivi, ja pullo hapanta viiniä.
— Tehkää hyvin, virkkoi tuo kummallinen olento ja kiiruhti taas entiseen paikkaansa ikkunan ääreen.
* * * * *
Juodessani koetin saada aikaan keskustelua hänen kanssaan.
— Teillä ei luultavasti käy usein vieraita, vai kuinka, rouva parka?