— Tahdotteko sitten mieluummin, että minä joudun kadotukseen?
Silloin nousi priori seisoalleen.
— Kunnianarvoiset veljet, sanoi hän ojentaen valkoisen kätensä, jossa kiilsi piispan sormus, — on olemassa eräs keino, jonka avulla voimme kaikki järjestää… Eikö totta, iltasellahan se pahahenki teitä kiusaa, rakas poikani?…
— Niin, herra priori, säännöllisesti joka ilta. Nytkin kun näen yön lähestyvän, alan minä — luvallanne sanoen — hikoilla niin kuin Capitoun aasi, kun se huomaa tuotavan satulaa.
— No, rauhoittukaa… Tästä lähtien me luemme joka ilta jumalanpalveluksen yhteydessä teidän puolestanne pyhän Augustinuksen rukouksen, johon on yhdistetty täydellinen anteeksianto. Siten te olette pelastettu, käyköön kuinka tahansa. Te saatte synninpäästön synnin tapahtuessa.
— Oi, sepä hyvä! Paljon kiitoksia vain, herra priori! Ja kyselemättä sen enempää isä Gaucher livahti taas takaisin tislausastioittensa ääreen kevyesti kuin leivonen.
Tosiaankaan ei papinviran toimittaja siitä hetkestä alkaen unohtanut yhtenäkään iltana ehtoorukousten loppuun päästyänsä lausua:
— Rukoilkaamme sitten rakkaan isä Gaucher'n puolesta, joka uhraa sielunsa veljeskunnan etujen hyväksi… Oremus Domine.
Ja sill'aikaa kun kaikkien noiden valkokaapuisten munkkien ylitse, jotka olivat polvistuneet rukoukseen kirkon hämärissä pylvästöissä, liiteli värähdellen hartauden henki niin kuin vieno pohjatuuli lumisella kentillä, niin ulkona luostaripuutarhan toisessa laidassa tislaushuoneen helottavien ikkunaruutujen takana kuultiin isä Gaucher'n laulavan kohti kurkkuaan:
Pariisissa on munkki sun fralilali lallallallei; on valkeaviittainen munkki, joka nunnia tanssihin vei pihapuistojen siimekseen, sun fralilali lallallallei.