Ja vastikään, kun Dubac esitti, että mentäisi tyhjentämään lasillinen, niin Francois oli miehuullisesti vastannut:
"Myöhemmin sen kyllä ehdimme."
Kieltäytyä ottamasta lasillista!
Eukko Louveau on aivan ymmällään; miehensä on kuin muuttunut.
Myös Clara on muuttunut, sillä kello on jo yli yksitoista, ja tyttöä, joka tavallisesti ei kauvan viihdy sängyssä, ei vieläkään ole näkynyt. Eukko Louveau kapuaa alas kajuuttaan tutkiakseen, miten on laita.
Francois jää kannelle kädet suorina ja läähättäen, kuin olisi saanut hirren vatsaansa. Jo nyt pamahtaa! Vaimonsa on muistanut Vihtorin: hän tuodaan ylös, ja sitten ei muuta kuin komisariuksen luo.
Mutta ei, äiti palaa aivan yksin; hän nauraa ja viittaa miehelleen.
"Tule katsomaan, näet jotain somaa!"
Hän ei käsitä tätä äkkinäistä iloisuutta, ja hän seuraa vaan mukana kuten automaatti, tyrmistyneenä mielenliikutuksesta.
Molemmat lapset istuivat sängyn reunalla avojaloin ja paitasillaan.