Sen takia ei hän illalla puhunut sanaakaan pojan palauttamisesta, mätti vain häneen perunoita ja kietoi peitteisiin niin kuin eilenkin.
Näytti siltä, että Francois'in holhotti oli tullut perheen jäseneksi, ja Clara nukkui illalla käsivarsi hänen kaulassaan niin että hän kumminkin oli ottanut pojan hoiviinsa.
Kolme päivää kesti Nivernain Kaunottaren purkaminen. Kolme päivää uutteraa työtä, ilman väli-aikaa, ilman viivytystä.
Päivällis-aikana lähti viimeinen kuorma, ja laiva oli tyhjä.
Hinauslaiva ei voinut saapua kuin seuraavana päivänä, ja Francois piilottelihe loppu-päivän välikannella missä korjaili laivan sivuja, ja häntä vaivasivat nuo sanat, jotka yhtämittaa kolme päivää soivat hänen korvissaan:
"Mene ja vie hänet takaisin komisariukselle."
Ah, tuo komisarius! Hän oli yhtä pelätty Nivernain Kaunottaren kajuutassa kuin pahantekijäin piireissä. Hänestä oli tullut jonkinlainen pöpö, jonka avulla äiti Louveau sai Claran vaikenemaan.
Joka kerta kun hän mainitsi tämän pelätyn nimen, niin katsoi poika häneen silmillä, joiden tuskallinen ilme puhui hänen aikaisesta tutustumisestaan kärsimyksiin. Hänellä oli hämärä aavistus, että tämä sana merkitsi suuria vaaroja hänen tulevaisuudelleen.
Komisarius! Se sisälsi: ei Claraa, ei hyväilyä, ei lämmintä kamiinaa, ei perunoita. Palaamista synkkään elämään, päivällä ilman leipää, yöllä ilman sänkyä, aamusin ilman suuteloa.
Ah, kuinka innokkaasti hän kävi eukko Louveau'n hameeseen kiinni, kun Francois illalla ennen lähtöpäivää vapisevalla äänellä kysyi: