"No viemmekö hänet pois, vai?…"
Eukko Louveau ei vastannut.
Näytti kuin olisi hän mielellään keksinyt tekosyyn saadakseen pitää Vihtorin.
Clara puolestaan kieri lattialla, itkusta menehtymäislllään, ja hän oli päättänyt saada kouristuksia, jos leikkitoverinsa riistettäisiin häneltä.
Teräväpäinen eukko sanoi vakavalla äänellä:
"Ukko-parka! Sinä olet tehnyt tyhmyyden — kuten tavallista. Nyt saamme siitä kärsiä. Tämä poika on meihin kiintynyt, Clara on häneen mielistynyt, ja kaikille meille olisi vaikeata erota hänestä. Minä koetan pitää hänet, mutta siinä pitää jokaisen olla minulle avuksi. Ensi kerralla kun Clara heittäytyy permannolle potkimaan, taikka sinä juot itsesi pöhnään, niin minä vien hänet komisariukselle."
Louveau'n koko naama loisti. Se oli siis päätetty asia. Hän ei enää tule maistamaan.
Hän venytti suupielensä korvarenkaihin asti, ja lauloi kannella, antaessaan touvia hinaajalle, joka veti perässään Nivernain Kaunottaren ja koko joukon muita laivoja.
Kolmas luku.
Matkalla.