Kun Maugendre näki lasten tulevan, heitti hän sahan ja jätti hetkeksi työnsä haastellakseen lasten kanssa.
Hän oli erittäin mieltynyt Vihtoriin. Hän opetti häntä veistämään kaarne-veneitä.
Kerran sanoi hän pojalle:
"Sinä muistutat paljon sitä lasta, minkä olen kadottanut."
Ikäänkuin peläten sanoneensa liikaa lisäsi hän:
"Niin, siitä on aikoja."
Toisella kertaa sanoi hän Louveaulle:
"Kun et enään huoli Vihtorista, niin anna hänet minulle. Minulla ei ole perillisiä, minä teen uhrauksia hänen hyväkseen, lähetän hänet kaupunkiin kouluun. Hänen tulisi käydä ja suorittaa tutkinto metsäopistossa."
Mutta Francoista elähytti vieläkin kaunis tekonsa. Hän ei suostunut, ja Maugendre odotti kärsivällisesti, että jatkuva lisäys Louveaun perheeseen taikka sattuva rahapula kyllästyttäisi laivurin ottolapsiin.
Sattumus näytti tulevan hänelle liittolaiseksi.