Näytti siltä kuin vastoinkäyminen olisi ruvennut asuskelemaan Nivernain Kaunottaressa yht'aikaa kuin Vihtori.
Siitä alkaen kaikki meni nurinpäin. Puut saatiin vaivalla myödyiksi. Miehistö loukkasi aina jonkin ruumiin osansa juuri purkamisen edellä. Ja kun eräänä päivänä oli lähdettävä Pariisiin, sairastui eukko Louveau.
Francois oli kuin puusta pudonnut kirkuvien lasten joukossa. Hän sekoitti ereyksestä liemet ja rohdot. Hänen tyhmyyksistään kävi sairas niin kärsimättömäksi, että hänen oli pakko luopua vaimonsa hoitamisesta ja jättää tämä tehtävä Vihtorille.
Ensi kerran eläessään osti laivuri itse puulastinsa.
Turhaan hän mittaili nauhallansa; hän otti saman mitan kolmekymmentäkuusi kertaa peräkkäin, aina vaan laski väärin — tiedättehän, tuo merkillinen laskeminen.
"Minä kerron — kerron…"
Vaimonsa oli tästä selvillä!
Tilauksen hän toimitti päin seiniä, lähti levottomalla mielellä Pariisiin, joutui kunnottoman ostajan käsiin joka käytti tilaisuutta ja veti häntä pahasti nenästä.
Hän palasi laivaan aivan masentuneena, istui sängyn viereen ja sanoi epätoivossaan:
"Vaimo parka, tule pian terveeksi, muuten menee meiltä kaikki päin mäntyyn."