"Kun vaimoni oli saanut paikan antoi hän lapsen eräälle muijalle, jonka piti tuoda se kotiin. Vaimoni seurasi sitä rautatienasemalle. Senjälkeen on se ollut kateissa."
"Ja vaimosi, Maugendre-parka?"
"Kun hän sai siitä tiedon, kohtasi hänet maidonlyönti ja hän kuoli."
Molemmat vaikenivat. Louveau liikutettuna siitä, mitä oli saanut kuulla, Maugendre masentuneena muistoistaan.
Puukauppias jatkoi puhetta.
"Rangaistukseksi olen vetäytynyt tällaiseen elämään. Olen elänyt kaksitoista vuotta erossa maailmasta. Mutta nyt en enään voi jatkaa. Pelkään yksinäistä kuolemaa. Jos tahdot olla armelias, niin anna minulle Vihtori sen lapsen sijaan, minkä olen kadottanut."
Louveau oli hyvin hämillään. Vihtori oli hänelle kyllä kallis. Ja jos hänen annettaisi mennä juuri nyt, kun alkaa olla hyödyksi, niin olisi kaikki tähänastiset uhraukset olleet turhat.
Maugendre aavisti hänen ajatuksensa.
"On päivän selvää, Francois, että jos otan hänet, niin korvaan sinulle kaikki hänestä johtuneet kulut. Tämä olisi myös pojalle edullista. En voi koskaan nähdä noita metsäopiston oppilaita ajattelematta: olisi voinut minunkin pojastani tulla sellainen herra kuin nämä täällä. Vihtori on ahkera ja pidän hänestä. Tiedät hyvin, että tulen häntä kohtelemaan kuin omaa poikaani. No, onko se päätetty?"
Nivernain Kaunottaren kajuutassa puhuttiin tästä illalla, kun lapset olivat menneet levolle.