Terävä pää yritti punnita asiaa järkevältä kannalta.
"Katso, Francois, me olemme tehneet tämän pojan hyväksi kaiken, mitä meille on ollut mahdollista. Jumala tietäköön, että mielellämme pitäisimme hänet. Mutta kun nyt hänelle tarjoutuu tällainen tilaisuus, eikä se voi olla hänelle muuta kuin onneksi, niin täytyy meidän vaan rohkaista mieltämme."
Tahtomatta kääntyi hänen silmänsä sängyn puoleen, missä Vihtori ja Mimile nukkuivat lapsen rauhallista, huoletonta unta.
"Pikku raukka!" sanoi Francois hellästi.
He kuulivat laineiden loiskivan aluksen laitoihin; silloin tällöin kuului veturin kimeä kirkaisu halki pimeän.
Vaimo Louveau alkoi nyyhkiä.
"Jumala meitä auttakoon, Francois, minä pidän hänet."
Neljäs luku.
Tukala toimeentulo.
Vihtori oli lähes viisitoista vuotias. Hän oli kasvanut koko pitkäksi; tuo muinoinen pieni, kalpeanenäinen, oli nyt voimakas, leveäharteinen, säyseä-eleinen nuorukainen.