Hän oli niin monta aikaa kulkenut Nivernain Kaunottaressa, että tunsi väylän melkein yhtä hyvin kuin vanha laivuri; hän tiesi karit, äkkäsi syvemmät paikat ja oli taitava sekä keksissä että ruorissa. Hänellä oli punainen vyö ja merimies-pusero.
Kun Louveau jätti ruorin hänelle, kävi Clara, joka jo oli koko suuri tyttö hänkin, sukan-kudelma kädessä istumaan hänen viereensä. Tyttö ihaili hänen rauhallisia kasvonpiirteitään ja voimakkaita liikkeitään.
Tällä kertaa oli matka Corbignystä Pariisiin ollut erittäin vaivaloinen.
Paisuneena syystulvista oli Seine murtanut patojaan ja syöksyi aavaa merta kohti, kuin vapaaksi laskettu peto.
Levottomat laivurit kiirehtivät purkamaan lastiaan, sillä joki oli jo rantalaiturien tasalla, ja sulkupäälliköiden jokatuntiset sähkösanomat eivät tietäneet hyvää.
Kerrottiin, että lisä-joet myös olivat murtaneet patojaan ja tulvineet lakeuksille, ja että vesi vaan yhä nousi.
Rantalaiturit olivat täynnä touhuilevaa väkeä; yhtenä vilinänä hyöri ihmisiä, ajoneuvoja ja hevosia, ja yli kaiken könötti kaikkialla höyryhanat pitkine siipineen.
Viinihallit olivat jo tyhjät.
Jätkät kantoivat sokeri-astioita sivulle.
Hinausmiehistö pakeni suojistaan, rantalaiturit tyhjentyivät ja pitkä jono kärryjä työntyi ylös jokiäyräitä kuin marssiva sota-joukko.