Tämä esipuhe rohkaisi häntä koko lailla ja hän kertoi historiansa kovin hengästyneenä, puna kasvoillansa, itsepintaisesti tarkastellen lakkinsa lippua.
"Muistatte, herra kirkkoherra, että Maugendre sanoi teille, että hän on leski? Viisitoista vuotta sitten lähti hänen vaimonsa Pariisiin hakemaan imettäjä-paikkaa. Hän oli näyttänyt lapsensa lääkärille, niinkuin on tapana, viimeisen kerran sen imettänyt ja sitten antanut sen menense'lle."
Pappi keskeytti:
"Mikä on menense, Francois?"
"Hän on nainen, herra kirkkoherra, joka palauttaa imettäjien lapset takaisin maalle. He kantavat niitä vasussa kuin kissan poikia."
"Kummallinen ammatti!"
"Löytyy kunnollista väkeä, jotka ovat ruvenneet tähän ammattiin, herra kirkkoherra. Mutta rouva Maugendre sattui tapaamaan sellaisen, jota ei kukaan tuntenut, velhon, joka varasteli lapsia ja vuokrasi niitä toisille heittiöille, mitkä laahasivat onnettomia pitkin katuja, herättääkseen niiden avulla yleisön sääliä."
"Mitä kerrotte, Francois?"
"Täyden totuuden, herra kirkkoherra. Tuo ilkeä akka oli vienyt monta lasta, muun muassa Maugendren. Tämän hän piti siksi, että se täytti neljä vuotta. Oli aikomuksensa opettaa sitä kerjuuseen, mutta se oli kunnollisen miehen lapsi, ja kieltäytyi kurottamasta kättänsä. Silloin heitti hän sen kadulle — kävi sille kuinka tahansa. Mutta puoli vuotta takaperin, kun hän oli kuolemaisillaan sairashuoneessa sai hän omantunnon vaivoja. Tiedän minä, herra kirkkoherra, miltä se tuntuu; koskee ja koskee kovasti."
Siinä hän, mies raukka, päivitteli ikäänkuin olisi tahtonut valalla todistaa puheensa totuuden.