"Tämä on minun poikani! — Katsokaa, minun poikani!"
Myös "poika" istuu ajatuksiinsa vaipuneena, lakki silmillä, odottaen kullattua kaksireunaista hattua.
Hän ei tahtonut, että isä olisi nähnyt hänen itkevän. Ero tuli niin äkkiarvaamatta. Clara antoi hänelle suutelon, joka vieläkin poskella poltti. Louveau kääntyi poispäin. Eukko oli kalmankalpea. Ja Mimile ojensi hänelle liemi-annoksensa lohduttaakseen häntä.
Kaikki! Myös Mimile!
Ah, kuinka voivat he tulla toimeen ilman häntä? Ja kuinka hän voinee elää ilman heitä?
Tuleva metsäkoulun oppilas on niin ajatuksissaan, että hän aina vaan vastaa: "Jaa, herra Maugendre" — — — kun isä puhuttelee häntä.
Nivernain Kaunottaren laivapojan vastukset eivät vielä olleet lopussa.
Tuleminen "herraksi" ei ainoastaan maksa paljon rahaa, vaan siihen tarvitaan myös paljon uhrauksia ja kärsimyksiä. Tämän Vihtori hyvin aavistaa, kun pikajuna viheltäen luistaa yli rautasillan Niversin laidassa.
Hänestä tuntuu, ikäänkuin nämät kapeat kadut, ikkunat, pienet kuin vankilassa, rikkinäisine liehuvine liinoineen muistuttaisivat hänelle entisyyttään.
He ovat astuneet ulos junasta. Ratapihassa tavallinen nyörinä ja pyörinä kaikkialla — uteliaat tungeskelevat miehet, matkakapineet, selässään tuuppivat, hevos- ja raitiotie-vaunut vyöryvät, ja matkustajat, hihnoihin kierretyt matkavaipat käsissään ryntäävät meluten niihin.