Vihtori ja isänsä ajavat ratapihan hilaportin kautta.
Puukauppias ei hellitä tuumastaan. Hänen piti kaikin mokomin saada aikaan pikainen muutos.
Ja hän vei "poikansa" suoraan koulu-räätäliin.
Puoti on uusi, tiski kiiltävä, ja hienosti puetut herrat, mitkä muistuttivat seinässä riippuvia värillisiä kuvia, aukaisivat hymyillen ovea ostajille.
He näyttävät Maugendre-vanhemmalle Modes illustreestä, tupakoivan koulupojan amatsoonin seurassa, herran metsästyspuvussa, ja morsiamen valkosukissa.
Räätälillä sattui olemaan varastossaan yksi tavallinen vanulla täytetty, koulu-univormutakki mikä on edestä ja takaa suoraliepeinen ja kultanappinen. Hän levittää tämän puukauppiaan eteen, joka ylpeillen huudahtaa:
"Tuo tekee sinut kerrassaan luutnantin näköiseksi!"
Paitahihasillaan, mittanauha kädessä, lähenee mestari oppilas Maugendreä. Hän mittailee sääret, vyötäset ja selkärangan.
Tämä toimi herättää nuoressa merimiehessä muistoja, jotka saavat hänen silmänsä vettymään. Louveau-paran hassutus, teräväpäisen suuttumus, kaikki mitä oli jättänyt jälkeensä. Se on ollut ja mennyt.
Tuo virheetön nuori mies, minkä Vihtori näki isossa koetus-peilissä, oli aivan toinen, kuin laivapoika Nivernain Kaunottaressa.