Räätäli potkii halveksien merimiesnuttu-paran leikkauspöydän alle kuin minkäkin ryysymykkyrän.
Vihtori tuntee nyt eroavansa koko entisyydestään.
Mitä se merkitsee? Erota? Häntä kielletään kerrassaan muistamastakaan!
"Teidän tulee täydelleen luopua entisistä takaperoisista tavoistanne", sanoo ankarasti rehtori, joka ei salannut epäilyksiään.
Ja helpoittaakseen tätä uudestasyntymistä päätetään, että oppilas Maugendre saa vapautta ainoastaan kuukauden ensi sunnuntaina.
Ah, kuinka hän itkee ensi iltana kylmässä, koleassa makuuhuoneessa, missä toiset pojat kuorsailevat rautasängyissään ja aliopettaja yölampun valossa ahmii salaa romaania.
Kuinka hän tuskaantuu leikkitunnilla, kun toverit tuuppailevat ja rääkkäävät häntä!
Kuinka hän on nolona lukuhuoneessa, missä istuu kumarruksissaan pulpetin yli, peläten aliopettajan kiukkua, kun tämä lyöden nyrkkiään kateederiin yhtä mittaa huutaa samat sanat:
"Ettekö voi olla vähän hiljempaa?"
Tämä kimakka ääni herättää hänessä joukon katkeria muistoja, mitkä olivat hänen elämänsä myrkyttäneet. Se muistuttaa hänen ensi lapsuutensa synkkiä päiviä: hökkeli Temple-korttelissa, tappelut, riidat, kaikki nuo mitkä jo olivat unhottuneet.