Avainniekka odotti meitä ovella.
— Herra Serrières, sanoi hän paksulle edeltäjälleni, jonka lähtöpunssi pani hiukan hoipertelemaan; te saatatte viimmeistä kertaa oppilaanne lukuhuoneeseen; kun he ovat kokoontuneet, tulemme — herra johtaja ja minä — asettamaan uuden opettajan virkaansa.
Ja niinpä astuivatkin muutaman minuutin perästä johtaja, herra Viot, ja uusi opettaja juhlallisesti lukuhuoneeseen.
Johtaja esitti minut oppilaille hiukan pitkähkössä, mutta hyvin arvokkaassa puheessa; sitten hän vetäytyi pois paksun Serrières'n seuraamana, jota lähtöpunssi yhä enemmän vaivasi. Herra Viot jäi viimmeisenä huoneeseen. Hän ei pitänyt puhetta, mutta hänen avaimensa — kili-kili-kil! — puhuivat hänen puolestaan niin pelottavasti kili-kili-kil! ja niin uhkaavasti, että kaikki päät puikahtivat piiloon pulpetin taakse, eikä uusi opettajakaan tuntenut itseään täysin varmaksi.
Heti kun peloittavat avaimet olivat oven ulkopuolella, ilmestyi kokonainen armeija kujeellisia naamoja pulpettien takaa. Kaikki sulkakynät kohosivat suuhun, ja kaikki nuo loistavat, pilkalliset tai peljästyneet pikku silmät keihästivät minua, samalla kuin pöydästä pöytään kävi kova suhina.
Nousin hitaasti ja hiukan hämilläni kateederiin; koitin luoda julmistuneen katseen ympärilleni ja huusin sitten jylisevällä äänellä iskien nyrkkini pari kertaa lujasti pöytään:
— Lukekaa, pojat, lukekaa.
Täten aloitti Pikku Mies ensimmäisen tuntinsa.