Kun minä näin hänen asettuvan riviin toisten joukkoon, levollisena ja naama loistavana, niinkuin ei olisi mitään tapahtunut, valtasi minut äkkiä inho ja suuttumus.

Minä karjasin hänelle: »Mene matkaasi!»

Nilkku luuli minun laskevan leikkiä ja hymyili edelleen. Hän luuli itsensä hyvinkin kauniiksi sinä päivänä.

Karjasin hänelle uudestaan: »Mene matkaasi! mene matkaasi!»

Hän katsoi minuun surullisesti ja nöyrästi, silmät rukoilevina; mutta minä olin järkähtämätön ja rivi lähti liikkeelle jättäen hänet yksin liikkumattomana seisomaan keskelle katua.

Luulin päässeeni hänestä koko päiväksi, kun kaupungista lähdettäissä naurun tirskunta ja kuiskutteleminen jälkijoukossa, saattoi minut katsomaan taakseni.

Neljä, viisi askelta meidän jäljessämme asteli totisena Nilkku.

— Jouduttakaa askeleitanne, sanoin ensimmäisille.

Oppilaat ymmärsivät, että oli kyseessä tehdä pieni kuje Nilkulle, ja alkoivat livistää aika vauhtia.

Vähän väliin käännyttiin katsomaan, pysyisikö Nilkku jäljissä, ja meitä nauratti, kun huomasimme hänen hyvin kaukana mustana pisteenä painavan eteenpäin maantien tomussa leivos- ja limonaatikauppiaitten joukossa.