Entiset oppilaani ovat nyt miehiä, vakavia miehiä. Souheyrol lienee asianajajana jossakin Cévenneillä; Veillon (nuorempi) oikeuskirjuri: Loupi apteekkari ja Bouzanqueta eläinlääkäri. Heillä on asemansa ja kaksi leukaansa, kaikki mitä tarvitaan.
Joskus kuitenkin, kun he tapaavat toisensa joko seurassa tai kirkkomäellä, muistelevat he noita hauskoja lukioaikoja, ja silloin he ehkä tulevat puhuneeksi minusta.
— Kuuleppas Veillon, muistatko pikku Eyssetteä, läksyjen pänttääjää Sarlande'in ajoilta, jolla oli pitkä tukka ja piimänaama? Mitä kauheita kepposia me teimme hänelle!
Totta, hyvät herrat, te teitte hänelle kauheita kepposia, ja teidän entinen läksyjen pänttääjänne ei ole niitä vieläkään unohtanut…
Voi, poloinen pänttääjä rukka! kuinka hän teitä nauratti!… Niin, ja kuinka te itketitte häntä!… Te saitte hänet itkemään, ja se juuri teki kepposenne vielä hauskemmiksi…
Kuinka monta kertaa tuo pikku raukka, kidutuspäivän päätyttyä, vuoteeseensa kyyristyneenä puri peitettään, ettette olisi kuulleet hänen nyyhkytystään!…
Kauheata on elää pahansuopuuden ilmapiirissä, aina olla paha, aina aseissa, on niin kauheata rangaista, — tulee väkisinkin tehneeksi väärin, — kauheata on elämä, kun aina epäilee, kun kaikkialla pelkää ansoja, kun ei milloinkaan syö rauhassa eikä nuku rauhassa, kun aselevonkin vallitessa sanoo itsekseen: »Voi, hyvä Jumala!… Mitähän niillä taasen on mielessä?»
Ei, vaikka Daniel Eyssette eläisi sadan vuoden vanhaksi, ei hän milloinkaan unohda, mitä hän sai kärsiä. Sarlande'in lukiossa siitä päivästä lähtien, kun hän astui keskiluokkain lukusaliin.
Ja kuitenkin, — olin voittanut jotain lukusalia vaihtaissani: näin nyt mustat silmät.
Ollessamme kahdesti päivässä välitunnilla, näin ne kaukaa eräässä akkunassa, joka oli keskiluokkain pihalle päin… Ne olivat siellä, mustempina ja suurempina kuin koskaan, aamusta iltaan kumartuneina neuloksen yli, joka ei milloinkaan tullut valmiiksi; sillä mustat silmät neuloivat, neuloivat herkeämättä. Vaan neulomaan, ainoastaan neulomaan oli lasisilmänoita ne löytölasten kodista ottanut, mustat silmät eivät tunteneet isäänsä eivätkä äitiänsä — neuloivat vaan koko vuoden päästä päähän ilman lepoa, vieressä kehräävän lasisilmänoidan leppymättömän katseen alaisina.