Sen kuin sinua tunnen, luulen varmaan, että sinä et minun sijassani enää toista kertaa olisi rohjennut lähteä noihin taloihin palvelijoitten pilkkatauluksi. Mutta minäpä palasin sinne pöyhkeästi vielä saman päivän iltapäivänä ja pyysin palvelijoita samoin kuin aamullakin viemään minut Saint-Nizier'in papin lähettämänä isäntiensä puheille. Ja rohkeuteni tulikin palkituksi; molemmat herrat ottivat näet vastaan, ja minut vietiin heti paikalla heidän luoksensa. Nämä herrat olivat hyvin erillaiset ja erillainen oli vastaanottokin. Lillen kadun kreivi otti minut hyvin kylmästi vastaan. Hänen pitkä, laiha, melkeinpä juhlallinen naamansa vei minulta kaiken rohkeuden, niin että tuskin sain pari sanaa suustani. Hän ei myöskään sanonut paljo mitään minulle. Hän silmäsi Saint-Nizier'in papin kirjeen läpi, pani sen taskuunsa, pyysi minun antamaan hänelle osoitteeni ja sanoi minulle jääkylmällä kädenliikkeellä hyvästiksi: »Pidän teidät muistissa; teidän on tarpeeton tulla tänne uudestaan. Jos saan kuulla jostain paikasta, niin annan teille tiedon.»
Peijakkaan äijä! Kun lähdin hänen luotaan, olin aivan jähmettynyt kylmyydestä. Mutta onneksi sai vastaanotto Saint-Guillaumen kadulla sydämeni oikein lämpiämään. Tapasin siellä maailman iloisimman, rakastettavimman, pyylevimmän ja avuliaimman herttuan. Kuinka hän piti tuosta herttaisesta Saint-Nizier'in kirkkoherrasta, ja kuinka kaikki ne, jotka tulivat siltä taholta, olivat tervetulleita Saint-Guillaumen kadulle!… Mikä herttainen mies! mikä kunnon herttua! Me olimme heti paikalla parhaat ystävät. Hän tarjosi minulle hyppysellisen bergamottinuuskaa, nipisti minua korvasta ja taputti minua lähteissäni poskelle, sanoen ystävällisesti:
»Minä otan teidän asianne omakseni. Ennen pitkää on minulla teitä varten jotakin tiedossa. Mutta käykää sillävälin niin usein täällä kuin teitä vaan haluttaa.»
Lähdin sieltä aivan haltioissani pois. Hienotunteisuudesta pysyin sieltä kaksi päivää poissa. Mutta kolmantena olin jo taas Saint-Guillaumen'in kadulla. Siniseen ja hopeaan puettu pitkä roikale kysyi nimeäni. Vastasin ylpeästi:
»Olkaa hyvä ja sanokaa, että se on se henkilö, jonka Saint-Nizier'in kirkkoherra on lähettänyt.»
Hän palasi hetken perästä:
»Herra herttua ei voi töiltään ottaa vastaan. Hän pyytää teidän antamaan anteeksi ja tulemaan jonain toisena päivänä.»
Herttua rukka, josko minä annoin hänelle anteeksi!
Seuraavana päivänä palasin samaan aikaan. Tapasin eilisen pitkän, sinisen roikaleen seisovan jäykkänä kuin kuvapatsas rapuilla.
Kun hän huomasi minut, niin hän jo hyvin kaukaa sanoi painokkaasti: