— Tiedätkö, että sinun kalossisi ovat oikein somat? sanoo hän hetkisen kuluttua.
— Eivätkös ole?
— Ovatpa kyllä, oikein somat… Sitten hän lisää hymyillen: Mutta kyllä minä sinulle ostan hyvät kengät jalkaan, kun taas olen rikas.
Rakas Jacques rukka! ei hän tahtonut olla ilkeä, mutta ei muuta tarvittu minun mieltäni masentamaan. Koko minun häpeäntunteeni palaa takaisin. Tällä leveällä, auringonpaisteessa hekottelevalla bulevardilla tunnen itseni perin naurettavaksi kalossineni, ja vaikka Jacques miten ylistelisi jalkineitani, tahdon heti paikalla kotiin.
Me käännymme kotiin. Asetumme uunin ääreen ja vietämme loppupäivän iloisesti rupattaen, kuin kaksi varpusta katon räystäällä… Iltapuoleen koputetaan ovelle. Markiisin palvelija tuo minun matkakirstuni.
— Mainiota! sanoo Jacques äiti. Nyt me hiukan tarkastamme pukuvarastoasi.
— Minun pukuvarastoani! Ohhoo…
Tarkastus alkaa. Olisittepa nähneet meidän surkean naurettavan ilmeemme tätä laihaa pesäselostusta tehtäissä. Jacques on polvillaan kirstun vieressä ja vetää sieltä esineen toisen perästä ja huutaa ne nimeltä.
— Sanakirja … kaulaliina … toinen sanakirja… Katsoppa vain, piippu … sinä siis poltat!… Toinen piippu … taivasten tekijät, kuinka monta piippua…! Jospa sinulla olisi yhtä monta paria kenkiä… Entä tämä paksu kirja, mikä se on?… Oo … jopa nyt vallan… Rangaistusvihko… Boucoyran, 500 säettä… Souheyrol, 400 säettä… Boucoyran, 500 säettä… Boucoyran… Boucoyran… Peijakas! et juuri säästänyt tuota Boucoyran'ia… Mutta pari kolme tusinaa paitoja olisi ollut meille parempaan tarpeeseen.
Tultuaan näin pitkälle tarkastuksessaan, pääsee Jacques'ilta hämmästyksen huuto.