Minä jatkoin: "Teidän sisarenne tytär makaa kuolinvuoteellaan, herrani!"
"Minun sisareni tytär? Mutta eihän minulla ole mitään sisaren tytärtä.
Olette varmaan erehtynyt henkilöstä, herrani!"
"Ooh, minä pyydän, minä rukoilen teitä, herrani. Unhottakaa kaikki perheriidat! Minä puhun rouva Delochesta, merikapteeni Delochen puolisosta."
"Mutta en minä tunne ketään rouva Delochea. Te olette saanut vääriä ilmiantoja, herrani, sen vakuutan teille."
Hän saattoi minut hitaasti ovelle — uskottavasti hän piti minua jonakin, joka tahtoi tehdä pilkkaa, tahi suorastaan pähkä-hulluna. Ja minun täytyi tosiaankin tehdä hyvin omituisen vaikutuksen. Olin aivan pyörryksissä; mitä olin kuullut, se oli tullut niin äkisti ja tykkänään odottamatta. Oliko hän valehdellut minulle? Mutta miksi?… Äkisti sain erään ajatuksen. Muistin erään hänen oppilaansa nimen, josta hänen usein oli tapana puhua ja joka oli yhden meidän enimmän tunnettujen pankkiirien tytär. Oli helppo saada tietää missä tämä perhe asui.
Minä soitin ja kysyin palvelijalta: "Onko rouva Deloche täällä?"
"Ei, herrani."
"Tiedän aivan hyvin, ettei hän asu täällä — minä tarkoitan naista, joka pankkiirin tyttärelle antaa pianonsoiton opetusta."
"Täällä ei ole mitään tytärtä koko talossa eikä koskaan soiteta pianoa.
Mitä te lörpöttelette?"
Hän sulki nauraen oven aivan nenäni edessä.