Kyyneleet tukahuttivat hänen äänensä, sitten luetteli hän kaikki veneensä hyvät ominaisuudet, mainitsi, mitä se oli maksanut ja kävi läpi kaikki muistot, mitkä liittyivät tuohon poloiseen, aalloilla keinuvaan hylkyyn. "Senkö vuoksi sen juuri niin hyväksi korjasimme ja niin kauniiksi maalasimme? Senkö vuoksi minun poika-parkani, ennenkuin hän kuoli ja jätti minulle neljä isätöntä ja äiditöntä orpoa, sen niin suurella vaivalla ja rakkaudella melkein yksinään rakensi? Kun kävin noutamassa koreja aluksen ruumasta, tunsin siellä hänen kirveensä jäljet ja suutelin niitä hänen muistokseen. Nyt suutelevat niitä haikalat ja meriravut. Talvi-iltoina veisteli hän omin käsin Pyhän Franciskuksen kuvaa puusta pannakseen sen veneen keulaan, että pyhimys varjelisi sitä myrskyssä. Oi, tuota armotonta pyhimystä! Hän ei totisesti ole ollut kiitollinen! Kuinka on käynyt poikani ja hänen vaimonsa, kuinka sen veneen, jonka poikani jätti meille ansaitaksemme sillä leipää hänen lapsiraukoilleen? Ja onko hän edes voinut itseään suojella? Missä on hänen kuvansa? Aaltojen leikkikaluna se nyt ajelehtii!"

"Äiti! äiti", huusi samassa toinen lapsista, ottaen rannikolta, kahden kallion välistä, veneenkappaleen, jonka aallot olivat kuljettaneet kuivalle maalle, "tässä on pyhimys!" — Vaimo-parka unohti siinä silmänräpäyksessä vihansa ja soimauksensa, juoksi pojan luo astuen jalkansa veteen, painoi kuvan huulilleen ja kasteli sitä kyyneleillään. Sitten hän jälleen istuutui eikä sanonut enää sanaakaan.

16.

Beppo ja vanhus kokoilivat meidän avullamme kaikki veneenkappaleet. Sitten vedimme kauvemmaksi maalle köyteen kiinnitetyn rauskan. Kaikki pirstaleet kokosimme sitten yhteen kasaan; ihmisparoilla saattoi vielä olla hyötyä joistakin laudoista ja veneen rauta-osista. Lopuksi vieritimme kasan päälle muutamia isoja kiviä, ettei nouseva vesi vielä kerran saisi haltuunsa näitä kallisarvoisia jäännöksiä, ja lähdimme sitten surullisina ja melkoisen välimatkan päässä isäntäväestämme astelemaan kotiin päin. Aluksen puute ja meren tila eivät sallineet meidän ajatellakaan poislähtöä.

Kun maahanluoduin silmin ja sanaakaan sanomatta olimme nauttineet leipäpalan ja tilkkasen vuohenmaitoa, jotka Graziella oli tuonut meille kaivolle viikunapuun alle, jätimme talon surunsa valtaan ja lähdimme korkeitten viiniköynnösryhmien ja oliivipuitten alitse kävelemään saaren ylätasangolle.

17.

Ystäväni ja minä emme vaihtaneet montakaan sanaa, mutta meillä oli samat ajatukset ja vaistomaisesti poikkesimme niille teille, jotka veivät saaren itäkärkeen ja joitten siis täytyi johdattaa meidät läheiseen Procidan kaupunkiin. Pari kohtaamaamme vuohipaimenta ja pari kreikkalaisesti puettua tyttöä, jotka kantoivat öljyruukkua päänsä päällä, näyttivät meille useamman kerran oikean tien. Tunnin kävelyn jälkeen saavuimme kaupunkiin.

"Tämä on surullinen tapaus", sanoi vihdoin ystäväni minulle. — "Se pitää kääntää hyväksi näille kunnon ihmisille:", vastasin minä. — "Samaa olen minäkin ajatellut", sanoi hän ja kilisteli nahkakukkaroaan, jossa oli suurehko summa kultarahoja. — "Niin minäkin; mutta minulla ei ole nykyään kuin viisi, kuusi kultarahaa kukkarossani. Olen osaltani myöskin ollut syynä onnettomuuteen ja tahtoisin senvuoksi ottaa osaa vahingon korvaamiseenkin." — "Minä olen meistä rikkaampi", vastasi ystäväni, "ja minulla on luottoa erään pankkiirin luona Napolissa. Minä maksan kaikki; Ranskassa voimme sitten selvitellä asiamme."

18.

Näin keskustellen astelimme keveästi Procidan alaspäin viettäviä katuja ja saavuimme pian marinelle. Siksi kutsutaan Egean meren saaristossa ja Italian rannikolla lähinnä satamaa sijaitsevaa rantaa. Siellä oli tungokseen asti ischialaisia, procidalaisia ja napolilaisia veneitä, joita eilinen myrsky oli pakoittanut etsimään täältä suojaa. Merimiehet ja kalastajat nukkuivat auringonpaisteessa, vähitellen rauhoittuvien aaltojen kohinassa tai istuskelivat ryhmissä padolla ja puhelivat. Vaateparrestamme ja punaisista lakeistamme päättäen, luulivat he meitä nuoriksi toscanalaisiksi tai kreikkalaisiksi merimiehiksi, jotka olivat tuoneet tänne öljyä tai viiniä Ischiasta.