He nousivat kuitenkin, ja me astuimme kaikki yhdessä hitaasti portaita alas rantaa kohti; voi selvästi huomata, kuinka kipeästi heihin koski meren näkeminen ja aaltojen kohina. Kuvaamaton oli sen vuoksi köyhien ihmisten ihmetys ja ilo, kun he viimeiseltä porrasjaksolta näkivät uuden kauniin veneen, joka oli vedetty kuivalle maalle ja lekotteli auringossa entisen särkyneen veneen vieressä, ja ystäväni heille sanoi: "Se on teidän!" Ylenpalttisessa ilossaan heittäytyivät he polvilleen, kukin sille portaalle, missä oli seisonut, kiittääkseen ensin Jumalaa, ennenkuin löysivät sanoja tulkitakseen meitä kohtaan kiitollisuuttaan. Heidän onnensa oli meille paras kiitos!
He nousivat ylös kuullessaan ystäväni kutsuvan heitä. Nyt juoksivat he hänen perässään veneen luo. Ensin he pysyttelivät pienen välimatkan päässä ja kulkivat arastellen sen ympäri ikäänkuin peljäten, että tässä oli taikuutta ja että vene jälleen häviäisi. Sitten he astuivat lähemmäksi, koskettelivat sitä ja veivät huulilleen ja otsalleen käden, joka oli koskettanut venettä. Mutta vihdoin pääsi heiltä ilon ja ihastuksen huuto, ja ottaen toinen toisiaan kädestä alkoivat he, vanhasta iso-äidistä pienimpään lapseen saakka, tanssia uuden veneen ympärillä.
21.
Beppo se ensimmäiseksi astui veneeseen. Hän kiipesi pienelle etukannelle ja veti laivan ruumasta toinen toisensa jälkeen kaikki sinne asettamamme varustukset: ankkurin, köydet, nelikorvaiset ruukut, uudet oivalliset purjeet, korit, avarahihaiset viitat; hän helisteli ankkuria, heilutti airoja päänsä päällä, laskosti liinakankaan, hieroi viittojen karkeata villaa sormiensa välissä, ja näytteli vilkkain elein iso-isälle, iso-äidille ja sisarelle näitä aarteita ilosta ja ihastuksesta huudahdellen. Isä, äiti ja Graziella itkivät ilosta katsellen vuoroin venettä, vuoroin meitä.
Veneen tuojat, jotka tähän asti oli pysytelleet piilossa kallioitten takana, itkivät myöskin. Kaikki siunasivat meitä. Graziella, joka näytti erittäin vakavasti käsittävän kiitollisuusvelkansa, lähestyi nyt silmät maassa iso-äitiään ja me kuulimme, kuinka hän osoittaen sormellaan meitä kuiskasi: "Sinä sanoit heitä äsken pakanoiksi; jos minä nyt sanoisin, että he ovat enkeleitä, niin kumpi meistä mahtaisi olla oikeassa?"
Vanha vaimo heittäytyi jalkoihimme ja pyysi anteeksi halveksimistaan. Tästä hetkestä alkaen rakasti hän meitä melkein yhtä paljon kuin pojantytärtään tai Beppoa.
22.
Kun olimme veneen tuojille maksaneet sovitun rahasumman, lähetimme heidät pois. Sitten kuormitimme itsemme uusilla laivavarustuksilla ja kannoimme sirpaleitten asemasta kaikki rikkaudet onnellisen perheen kotiin. Illallisen jälkeen, kun lamppu oli sytytetty, nouti Beppo iso-äidin päänalusen alta tuon särkyneen laudanpalasen, johonka hänen isänsä oli veistänyt pyhän Franciskuksen kuvan. Hän sahasi sen nelikulmaiseksi, puhdisti sen veitsellään, kiilloitti ja maalasi sen uudelleen. Hän aikoi seuraavana päivänä kiinnittää sen uuden veneen keulaan, että uusi alus jollakin tavalla muistuttaisi vanhaa. Kun muinaisajan kansat rakensivat uutta temppeliä entisen sijalle, pitivät he samalla tavalla huolta, että uuteen rakennukseen muurattiin osia entisestä vaikka kuinkakin vähäpätöisiä. Tämä karkea, kulunut muisto toi uuteen pyhäkköön jotakin entisestään pyhitettyä ja pysyi arvossaan uuden pyhäkön taideteosten joukossa. Ihminen on aina ihminen. Hänen luonnossaan on aina samat vaistot oli sitten kysymyksessä Pantheon, Pietarinkirkko tai köyhä procidalainen kalastajavene.
23.
Tämä yö oli ehkä onnellisin, minkä kohtalo oli tälle talolle suonut. Me nukuimme tuulen suhinaan oliivipuissa, aaltojen kohinaan rannalla ja tasaiselle katollemme lankeavaan kuuvaloon. Herätessämme oli taivas kirkas kuin hiottu kristalli, meri tummansininen ja kevyen vaahdon peitossa kuin olisi se hikoillut väsymyksestä ja hurjasta menostaan. Mutta tuuli puhalsi entistä rajumpana. Valkea vaahtopyry, jota aallot lennättivät Cap Misenen kärkeä vasten, nousi vielä korkeammalle kuin eilen. Se kasteli hohtavana autereena koko Cumesin rantaa nousten ja laskien taukoamatta kuin vuoksi ja luode. Balan ja Gaetan lahdilla ei näkynyt ainoatakaan purjetta. Vain meripääskyt kastelivat valkeita siipiään kuohuihin, ainoat linnut, joitten elementti on myrsky ja jotka kirkuvat ilosta haaksirikon tapahtuessa aivankuin vainajien lahden kadotetut henget, jotka vaanivat haaksirikkoisia laivoja saaliikseen.