Kaikessa hiljaisuudessa tunsimme kuitenkin salaista iloa siitä, että myrsky pidätti meitä vanhan kalastajan talossa ja puutarhassa. Tämä antoi meille tilaisuuden nauttia asioiden tilasta ja köyhän perheen onnesta; olimme siihen jo kiintyneet kuin lapset.
Myrsky pidätti meitä siellä yhdeksän kokonaista päivää. Me olisimme toivoneet, varsinkin minä, ettei myrsky olisi koskaan tauonnut, ja että jokin tahdostamme riippumaton, välttämätön sattuma pitäisi meitä vuosikausia tässä vankeudessa, jossa tunsimme itsemme niin onnellisiksi. Päivämme olivat kuitenkin sangen vaiheettomia ja yksitoikkoisia. Ei mikään ole sen paremmin omiaan todistamaan, kuinka onnen ehdot ovat vähäiset, kun sydän on nuori ja kykenee iloitsemaan kaikesta. Samoin virkistää ja ylläpitää yksinkertaisinkin ravinto ruumiillista olemusta, kun sen maustaa hyvä ruokahalu ja kun elimet ovat vielä nuoret ja terveet.
24.
Me heräsimme pääskysten viserrykseen lehtikatoksellamme, jonka suojassa terassilla nukuimme, kuuntelimme, kuinka Graziella lapsellisella äänellään hiljaa lauleskeli viinitarhassa, ettei olisi herättänyt nukkuvia muukalaisia, nousimme sitten nopeasti ja riensimme rantaan uidaksemme muutamia minuutteja pienessä lahdenpoukamassa, jonka hieno hiekkapohja hohti syvän, läpikuultavan veden alta ja jonne myrskyävän meren mainingit ja kuohut eivät sopineet. Sitten palasimme hitaasti kotiin antaen auringon kuivata kylvyssä kastuneet hiuksemme ja hartiamme, ja nautimme viinitarhassa aamiaiseksi palasen leipää ja puhvelinjuustoa, jotka Graziella meille toi ja jakoi kanssamme; särpimeksi joimme tytön ammentamaa kirkasta, raikasta lähdevettä, jota hän toi meille pienessä, pitkulaisessa saviruukussa ja piti siitä punastuen kiinni niin kauvan kuin huulemme koskettivat sen laitoja. Sen jälkeen autoimme perhettä sen lukemattomissa maalaisissa pikku askareissa, korjasimme viinitarhan aitausta ja terrassin seiniä, nostelimme pois suuria kiviä, joita talven kuluessa oli sieltä putoillut nuorille viiniköynnöksille ja nyt tukahutti kasvua, kannoimme kellariin suuria kurpitsoja, joista yhdessä jo oli kyllin taakkaa, hakkasimme poikki niitten varret, jotka leveine lehtineen peittivät maata ja estivät kulkua, kaivoimme pienen ojan jokaisen viiniköynnösrivin väliin, että sadevesi kokoontuisi niihin ja voisi kauvemmin pitää kuivaa maaperää kosteana, kaivoimmepa samaa tarkoitusta varten myöskin viikuna- ja sitruunapuitten ympärille jonkinlaisen suppilonmuotoisen kaivon — siinä olivat tavalliset aamuaskareemme, kunnes aurinko alkoi heittää säteitään kohtisuoraan katolle, puutarhaan ja pihaan ja pakoitti meidät lehdistön siimeeseen, jonne läpikuultavat, hohtavat viininlehdet loivat lämpimiä, kultaisia varjojaan.
Toinen luku.
1.
Graziella meni silloin tavallisesti sisälle joko kehräämään iso-äitinsä viereen tai puuhailemaan päivällistä. Vanha kalastaja ja Beppo viettivät päivät päästään rannassa parantelemassa venettään, joka oli tullut heidän intohimoisen rakkautensa esineeksi, välistä laskivat he myöskin verkkonsa kallion suojaan. Päivälliseksi toivat he meille aina muutamia rapuja tai meri-ankeriaita, joitten nahka hohti kirkkaammalta kuin sulatettu lyijy. Vanha äiti paistoi ne oliivi-öljyssä. Perhe säilytti sikäläisen tavan mukaan tätä öljyä pienessä kallioon poratussa kolossa, jota peitti rautarenkaalla varustettu kivi.
Pari samalla tavalla valmistettua kurkkua, jotka pieninä viipaleina ladottiin pannuun ja muutamat tuoreet simpukat, jotka muistuttivat täällä frutti di mareksi kutsuttua kuori-eläintä, muodostivat päivän vahvimman aterian. Jälkiruuaksi saimme Graziellan aamulla poimimia mehukkaita, keltaisia viinirypäleitä. Yksi tai pari pippuriin kastettua, viheriää fenkoolinvartta, joitten anismaku antaa huulille miellyttävän tuoksun ja vahvistaa vatsaa, korvasi meille, kuten napolilaisille merimiehille ja talonpoikaisväestöllekin kahvin ja muut virvoitusjuomat. Aterian jälkeen etsin ystäväni kanssa varjoisan, vilpeän paikan kalliolla, mistä näkyi meri ja Baian rannat, ja siellä vietimme päivän kuumimman helteen kello neljään tai viiteen iltapäivällä katselemalla ympärillemme, haaveilemalla tai lukemalla.
2.
Meillä oli mukanamme vain kolme kirjaa, jotka olivat sattumalta jääneet pois matkalaukustamme heittäessämme sen mereen, ja pelastuneet. Yksi oli italialaisen Ugo Foscolon kirjoittama: Jacopo Ortis'en kirjeet, puoleksi poliittinen, puoleksi romanttinen, jonkun verran Wertheriä muistuttava kirja, jonka sankarin sydämessä vapauden ja isänmaanrakkauteen sekaantuu hänen intohimoinen kiintymyksensä kauniiseen venezialaistyttöön. Tämä rakastajan ja patriootin tunteen kaksinkertainen tuli sytyttää Ortis'en sielussa kuumeen, jota herkkä, sairaloinen mies ei voi kestää ja hän tekee itsemurhan. Tätä kirjaa, joka tosin oli kirjallinen jäljennös Goethen Wertheristä, mutta omituisen värikkäästi ja hehkuvasti kirjoitettu, lukivat siihen aikaan kaikki nuoret ihmiset, jotka kuten mekin tuudittivat sieluissaan tuota kaikkien suurien uneksijasielujen arvokkainta kaksoisunelmaa, vapauden ja rakkauden unelmaa.