Isä piti kädessään paperinpalasta, joka oli ollut neulalla kiinnitetty vuoteeseen ja johon oli pudonnut muutamia vesipisaroita. Siinä oli vain viisi tai kuusi riviä, jotka hän poissa suunniltaan pyysi minun lukemaan. Otin paperin. Se sisälsi seuraavat, kuumeesta vapisevalla kädellä kirjoitetut sanat, joista töin tuskin sain selvän: "Olen luvannut liian paljon — sisäinen ääni sanoo minulle, etten voisi sitä täyttää. — Suutelen teidän jalkojanne. Antakaa minulle anteeksi. Menen ennemmin luostariin. Lohduttakaa Ceccoa ja herraa. — Rukoilen Jumalaa heidän ja pienokaisten edestä. Antakaa heille kaikki, mitä omistan, ja Ceccolle sormus."
Nämä sanat kuultuaan puhkesi perhe uudelleen kyyneliin. Kun pienokaiset kuulivat, että heidän sisarensa oli ijäksi poistunut, yhtyivät heidän huutonsa vanhusten itkuun, ja he juoksivat ympäri taloa lakkaamatta huutaen: Graziella! Graziella!
14.
Paperi putosi kädestäni. Kumartuessani sitä ottamaan huomasin lattialla oveni edessä granaatinkukkasen, saman, jota viime sunnuntaina olin ihaillut nuoren tytön hiuksissa, ja pienen hopearahan, jota hän aina kantoi povellaan ja jonka hän muutamia kuukausia sitten, sairauteni aikana, oli kiinnittänyt vuodeverhooni. Nyt ymmärsin, että oveni todella yön aikana oli avautunut ja jälleen sulkeutunut, että yöllä kuulemani ja tuulen ulvontana pitämäni sanat ja nyyhkytykset olivat olleet tyttöparan jäähyväissanoja ja nyyhkytyksiä. Huoneeni kynnyksellä oleva kuiva paikka keskellä sateen kastelemaa kiveä todisti, että Graziella oli istunut siellä ukkosen aikana ja viettänyt viimeiset hetkensä vaikeroiden ja itkien tällä kivellä. Nostin granaatinkukkasen ja hopearahan maasta ja kätkin ne povelleni.
Ihmisparat olivat epätoivostaankin huolimatta liikutettuja nähdessään minun itkevän niinkuin hekin. Tein kaikkeni lohduttaakseni heitä. He lupasivat olla enää koskaan puhumatta Ceccosta, jos he löytäisivät tyttärensä. Cecco itse, jonka Beppo oli noutanut sinne oli ensimmäinen suostumaan tähän uhriin talon rauhan ja serkkunsa kotiinpaluun tähden. Niin epätoivoissaan kuin hän olikin, voi kuitenkin huomata, että hän tunsi itsensä onnelliseksi huomatessaan, että hänenkin nimensä oli rakkaudella mainittu kirjeessä; hän oli senvuoksi näistä surullisista jäähyväisistä löytänyt jonkun verran lohdutusta.
"Hän on kuitenkin ajatellut minua", sanoi hän pyyhkien silmiään. Me päätimme nyt ettemme lepäisi, ennenkuin olimme päässeet paenneen jäljille.
Isä ja Cecco riensivät kuulustelemaan häntä kaupungin lukuisista nunnaluostareista. Beppo ja iso-äiti juoksivat Graziellan hyvien ystävättärien luo, joille he ajattelivat hänen kertoneen jotakin aikomuksistaan ja paostaan. Minä vieraana otin tehtäväkseni käydä Napolin satamissa ja porteilla kysymässä laivankapteeneilta, merimiehiltä ja vartioilta, olivatko he aamulla nähneet nuoren procidalaistytön lähtevän kaupungista tai astuvan laivaan.
Aamu kului turhissa haeskeluissa. Palasimme kotiin synkkinä ja äänettöminä kertoaksemme retkiemme tuloksista ja neuvotellaksemme uudelleen. Paitsi lapsia ei kukaan meistä kyennyt nauttimaan leivänmurustakaan. Andrea ja hänen vaimonsa istahtivat masentuneina Graziellan huoneen kynnykselle. Beppino ja Cecco läksivät uudelleen liikkeelle kierrelläkseen melkein toivottomina Napolin katuja ja tutkiakseen kirkkoja, jotka avataan iltaisin litanian ja siunausten lukemista varten.
15.
Lähdin yksinäni ja surullisena heidän perässään alkaen sattumalta kulkea Posilippon luolaan päin vievää tietä. Sivuutin luolan ja kuljin meren rantaan asti, missä se huuhtoo pientä Misidan saarta.