Iso-äiti heittäytyi polvilleen vuoteen viereen työntäen edellään molempia pienokaisia, jotka hän oli tuonut mukanaan hellyttääkseen Graziellaa ja pitäen heitä kuin kilpenä edessään pojantyttärensä soimauksia vastaan. Lapset heittäytyivät huutaen ja itkien sisarensa syliin. Kun tämä nousi hyväilläkseen heitä ja syleilläkseen isoäitiä, putosi liina hänen otsaltaan ja paljasti hänen päänsä, josta hiukset olivat riistetyt pois. Nähdessään tämän kauneuden hävityksen, jonka merkityksen he vain liiankin hyvin käsittivät, säikähtivät he, ja talo kaikui uudelleen nyyhkytyksistä. Nunna, joka myöskin oli tullut sinne, koetti rauhoittaa ja lohduttaa kaikkia; hän otti Graziellan katkaistut palmikot, kosketti niillä madonnan kuvaa, kietoi niitten ympäri valkean silkkiliinan ja laski ne iso-äidin esiliinaan. "Säilyttäkää ne", puhui hän, "näyttääksenne niitä hänelle aina joskus, onnen tai surun hetkinä ja muistuttaaksenne hänelle, jos hänelle suodaan se, jota hän rakastaa, että hänen sydämensä esikoiset aina kuuluvat Jumalalle niinkuin hän näitten hiuksien kautta uhrasi hänelle ensimmäisen kauneutensakin."
24.
Illalla palasimme kaikki yhdessä Napoliin. Se into, jota olin osoittanut löytääkseni ja pelastaakseni Graziellan, oli tehnyt vanhan kalastajan ja hänen vaimonsa kiintymyksen minuun kaksinkertaiseksi. Mutta kumpaisellakaan heistä ei ollut aavistustakaan, mitä laatua oli mielenkiintoni häneen ja yhtä aavistamaton oli heille hänen tunteensa minuun. Koko hänen vastahakoisuutensa luettiin Ceccon viallisuuden syyksi. Toivottiin, että aika ja järki voittaisivat tämän vastenmielisyyden. Graziellalle luvattiin, ettei häntä enää pahoitettaisi naimisiin. Cecco itse oli kieltänyt isäänsä enää puhumasta tästä; koko olennollaan, liikkeillään ja katseillaan pyysi hän serkultaan anteeksi hänelle aiheuttamaansa tuskaa. Rauha palasi vähitellen taloon.
25.
Ei mikään heittänyt enää varjoa Graziellan kasvoille tai minun onnelleni kuin ajatus siitä, että kotiinpaluuni sen varhemmin tai myöhemmin keskeyttäisi. Vain Ranskanmaan pelkkä nimikin sai tyttö-raukan kalpenemaan kuin olisi hän nähnyt kuoleman varjon. Kun eräänä päivänä astuin huoneeseeni, oli kaupunkilais-vaatteeni revitty siekaleiksi ja viskelty lattialle. "Anna minulle anteeksi", rukoili Graziella heittäytyen jalkoihini epätoivoisin katsein, "minä se tein tuon tuhotyön. Oi, älä toru minua, mutta kaikki, mikä muistuttaa minua siitä, että sinun jonakin päivänä täytyy riisua yltäsi kalastajapukusi, tekee minut liian onnettomaksi! Minusta tuntuu, että muuttaessasi yllesi entisen pukusi sydämesikin muuttuu."
Tällaisia pikku myrskyjä lukuunottamatta, jotka johtuivat vain hänen tulisesta rakkaudestaan ja jotka pari yhdessä vuodatettua kyyneltä suloisesti tyynnytti, kului näin kolme kuukautta kuvitellussa onnessa, jonka pieninkin annos todellisuutta heti olisi särkenyt. Paratiisimme oli vain haihtuva pilvi.
Ja näin opin tuntemaan rakkauden: sen opetti minulle kyynel lapsen silmässä.
26.
Kuinka onnelliset olimmekaan unhoittaessamme, että ulkopuolellamme oli olemassa toinenkin maailma kuin pieni talo Pausilippo-vuoren rinteillä, aurinkoinen kattoterrassi, huone, jossa teimme työtä puolen päivää ja leikimme toisen puolen, vene, joka lepäsi rannalla hiekkavuoteessaan ja ihana meri, josta kostea tuuli toi mukanaan raikkautta ja aaltojen säveliä.
Mutta voi, oli myöskin hetkiä, jolloin vaivuimme ajattelemaan, ettei maailma loppunutkaan siihen ja että kerran koittaisi päivä, joka ei enää tapaisikaan meitä saman auringon- tai kuunsäteen alla. Olen väärässä syyttäessäni sydäntäni penseydestä, jos ajattelen, mitä se jäljestäpäin on tuntenut. Itse asiassa aloin rakastaa Graziellaa tuhat vertaa enemmän kuin itsellenikään tunnustin. Jollen olisi häntä niin suuresti rakastanut, ei se jälki, jonka hän ikuisesti sieluuni jätti, olisi ollut niin syvä ja niin tuskallinen, hänen muistonsa ei olisi niin vienona ja surumielisenä sulautunut koko olentooni, eikä hänen kuvansa väikkyisi niin läheisenä ja säteilevänä muistissani. Vaikka sydämeni niihin aikoihin olikin kuin kuivaa hiekkaa, juurtui tämä merikukkanen sinne kauvemmaksi kuin yhdeksi kesäksi kuten juurtuvat ihmeelliset liljat Ischian hiekkarannoille.