Eräänä iltana toukokuun lopussa koputettiin kiivaasti ovelleni. Perhe nukkui jo. Menin alas aukaisemaan. Siellä oli ystäväni V. "Tulen sinua noutamaan", sanoi hän. "Tässä on kirje äidiltäsi. Sinä et voi enää kieltää. Postihevoset odottavat sinua puoli-yön aikana. Kello on nyt yksitoista. Jos et nyt lähde mukaani, et enää koskaan pääse pois. Se maksaisi äitisi hengen. Sinä tiedät, kuinka vastuunalaiseksi perhe tuntee itsensä kaikista sinun virheistäsi. Se on uhrautunut sinun edestäsi, uhraudu sinä nyt hetkiseksi sen edestä. Minä lupaan pyhästi tuoda sinut tänne takaisin, me vietämme täällä talven, kokonaisen vuoden. Mutta nyt täytyy sinun lähteä perheesi luo ja osoittaa, että tottelet äitiäsi."
Tunsin olevani hukassa.
"Odota minua täällä", sanoin hänelle.
Palasin huoneeseeni ja kokosin vaatteeni kiireesti matka-arkkuun. Kirjoitin Graziellalle, sanoin kirjeessäni kaiken, mitä kahdeksantoista-vuotiaan sydämen hellyys voi keksiä ja kaiken mitä järki vaatii äitiänsä rakastavalta pojalta. Vannoin hänelle kuten itsellenikin ennen neljännen kuukauden loppua olevani taas hänen luonaan enkä enää koskaan häntä jättäväni. Uskoin epävarman kohtalomme Sallimuksen ja rakkauden haltuun. Jätin hänelle kukkaroni, että hän poissa-ollessani voisi auttaa vanhoja vanhempiaan. Suljettuani kirjeen lähenin hiljaa hänen huoneensa ovea ja polvistuin kynnykselle. Suutelin kiveä, puuta, pistin kirjeen oven alitse huoneeseen. Tukahutin nyyhkytyksen, joka tuskaisana nousi rinnastani.
Ystäväni tarttui käsivarteeni, nosti minut ylös ja vei minut pois. Siinä hetkessä Graziella, jonka outo liike oli herättänyt, avasi oven. Kuu valaisi katto-terrassia. Lapsi-parka tunsi ystäväni ja näki matka-arkkuni erään palvelijan hartioilla. Hän ojensi käsivartensa, parahti kauhusta ja vaipui taintuneena maahan.
Riensimme hänen luokseen. Koko perhe kokoontui. Hänen kasvojaan valeltiin vedellä. Kaikki rakkaat äänet kutsuivat häntä takaisin elämään. Vasta minun ääneni kuullessaan tuli hän tuntoihinsa. "Näet nyt", sanoi ystäväni, "että hän elää. Isku on nyt kerta kaikkiaan annettu. Pitemmät jäähyväiset tekisivät tuskan vain moninkertaiseksi." Hän irroitti tytön jääkylmät käsivarret kaulastani ja veti minut väkisin pois talosta. Tuntia myöhemmin ajoimme yön hiljaisuudessa Roomaa kohti.
34.
Graziellalle jättämässäni kirjeessä olin antanut hänelle useita osoitteita. Hänen ensimmäisen kirjeensä sain Milanoon. Hän sanoi olevansa ruumiillisesti terve, mutta hänen sydämensä oli sairas. Hän vakuutti kuitenkin uskovansa sanaani ja odottavansa minua varmasti marraskuussa.
Saavuttuani Lyoniin sain toisen vielä ensimmäistä paljon rauhallisemman ja luottavamman kirjeen. Kirjeessä oli muutamia lehtiä punaisesta neilikasta, joka kasvoi saviruukussa terrassin suojusmuurilla aivan lähellä huonettani. Näitä neilikoita pani hän sunnuntaisin tukkaansa. Tahtoiko hän tämän kautta lähettää minulle jotakin, joka oli ollut lähellä häntä itseään? Vai kätkeytyikö hänen lahjaansa hellä, salainen moite, tahtoiko hän muistuttaa, että hän minun tähteni oli uhrannut hiuksensa?
Hän kertoi, että hänellä oli ollut kuumetta ja että hänen sydämensä oli ollut kipeä, mutta hän tuli päivä päivältä paremmaksi. Hänet oli lähetetty toipumaan toisenlaiseen ilmastoon serkkunsa, Ceccon sisaren luo, joka asui Vomerolla, korkealla, terveellisellä kukkulalla lähellä Napolia.