Tuli raskas, painostava mieliala. Oli, kuten Torgersen sanoi, aivan kuin olisi tapahtunut jotakin.
"Ilmassa on ukkosta", sanoi Falck, ja Irmild tiesi kertoa, että kun ukkonen käy elokuussa, voi siitä saada kuumeen ja kuu tulee imemään ihmisestä verta.
Kukaan ei vastannut siihen mitään. Vene laski rantaan.
Sanoen nopeasti "kiitos tästä illasta" meni Falck.
Hän ei tahtonut nähdä, miten Gunvor saattoi katsoa tuohon tohtoriin — ja miten kiireellisen sydämellisesti hän tarttui hänen käsivarteensa. Gunvor saattoi olla aivan rauhallinen; Falck ei todellakaan ollut tehnyt minkäänlaisia kuvitelmia. Mutta miten ne silmät saattoivat olla sokeat ja lämpimät!
IV.
Lupa-aika oli lopussa. Irmild oli jälleen aloittanut koulunkäynnin neiti Vindin luona. Ensi vuonna pitäisi hänen alkeiskoulututkintoon, ja Vikka-täti alkoi jo saada tutkintokuumetta.
Mutta Irmild itse otti asian huolestuttavan tyynesti. Hänen kiitetty intonsa ja ahkeruutensa oli mennyt yhtä nopeaan kuin oli tullutkin.
Syksymmällä kasvoi tädin murhe. Lapsi oli kuin vaihdettu. Oli, kuin hän olisi kadottanut työkykynsä.
"Hän ei voi olla terve", arveli Gunvor. "Heidän täytyy antaa hänen olla omissa valloissaan jonkun aikaa."