Rouva Jeanette oli hyvin hoidettu. Hänellä oli erinomainen Teodorinsa, joten hänellä ei voinut olla mitään tuumia, mutta tämä oli kuitenkin välttämätöntä hänelle. Hän oli tottunut seurustelemaan miesten kanssa, jotka olivat ihastuneet häneen ja hänestä oli hauska olla huomattuna, hän nautti siitä kuin jostakin sellaisesta, jota hän tarvitsi ja joka suorastaan oli välttämätöntä hänen olemassaololleen. Hänen varsinainen minänsä heräsi vasta miesten seurassa; — se oli se kiihoitus, jota hän tarvitsi kehittääksensä ominaisuuksiansa; se teki ilman, jota hän hengitti, jos ei otsoonirikkaammaksi, niin ainakin mukavammaksi. Hänen silmänsä saivat lempeän loisteen, ihonsa tuli kirkkaaksi ja kukoistavaksi.
Eikä hän myöskään voinut olla tietämätön vaikutuksestansa. Ensiksikin hän oli kaunotar, toiseksi hän omasi sen, mikä tekee kauneuden ylenpalttiseksi: hänen olennossaan oli tuo rehevä aistillisuus, joka huolimatta siitä mieshukasta, jonka se aiheuttaa, kulkee miestenmieleisen rauhallisella nimityksellä.
Miten silloin tuomari Falck saattoi pelastautua, jos häntä miellytti ruveta pieneen seikkailuun hänen kanssansa?
Kamariherrattaren suuri rakkaus rouva Jeanetteen kuoli sinä talvena. Hän piti ihmeellisenä, ettei kappalainen voinut saattaa vaimoansa Herran luo — ja hän mietiskeli, mikä oli voinut tehdä rouva Jeanetten hänen vaimokseen.
Hänen täytyi kuitenkin pitää suuret kutsunsa.
* * * * *
Se ilta tuli. Kaikista kynttilöistä ja lampuista, jotka paloivat sinisten silkkivarjostimien alla, virtaili satumainen loisto.
Sammalen-vihreässä huoneessa oli kamariherrattarella juuri ollut pieni keskustelu rouva Jeanetten kanssa, joka istui ja antoi ihailla lohenpunaiseen moirée antique-hameeseen pukeutunutta olentoaan ja kimaltelevaa puolikuuta tummissa hiuksissaan.
— — Teodor se oli keksinyt, että hänen tuli saada hame, joka pukee häntä. Hän oli toivonut sitä. Ja se oli neulottu aivan Teodorin mielen mukaan. Jeanette-rouva sanoi ylpeilevänsä sillä, ettei hän koskaan tehnyt muuta kuin mitä Teodor tahtoi. — — —
Kamariherratarta, jolla ei ketään Teodoria ollut, vaan jonka täytyi tehdä niinkuin itse tahtoi — suututti kuulla rouva Jeanetten puhelevan tuolla tavalla. Sillä se tiesi jotakin kaunista, suloisen hauskaa olemassaolomuotoa — senhän hän tunsi entuudesta: mikään hallitusmuoto ei ollut niin rajoittamaton kuin tuollainen vaimon alamaisuus; ilolla uhraisi hän leskenvapautensa tälle orjuudelle.