Torgersen nousi, taivutti polvensa ja suuteli hänen kättänsä. "Korkeasti säteilevä hallitsijatar, sano, mitä tahdot!"
"Meidän pitäisi syödä!" vastasi hän kylmästi.
Falck oli noussut hymyillen. "Ja Te olette tullut takaisin sanoaksenne meille sen, jotta jalous ei kuolisi maan päältä!"
Gunvor hymyili heikosti ja meni edellä.
Tanssittiin vilkkaasti. Kamariherratar oli itse nuorekkaimpia; kaikkien mielestä kelpasi katsella hänen ja tuomarin tanssivan franseesia. Sitten hän vetäytyi takaisin salonkiin niiden naisten seuraamana, jotka tällä erää muodostivat hänen esikuntansa. Jeanette-rouva tuli myöhemmin, ja hänen jälkeensä luonnollisesti herroja.
Ja täytyi sanoa, että mieliala pysyi hilpeänä; ei kuollutta aikaa ensinkään. Oltiin seurallisia, tyhjän keskustelun vieno sorina ei lakannut hetkeksikään; juotiin teetä ja puhuttiin paljon kaunista, etenkin siitä kupillisesta teetä, minkä Jeanette-rouva joi joutsenkaulansa taipuessa.
Nurkassa istui Gunvor ja puheli rouva Thymannin kanssa, joka oli vieraisilla ensi kertaa sairautensa jälkeen ja istui ja katseli ympärilleen hämmästynein silmäyksin. Hänen sormensa eivät pysyneet yhdessä kohdin, hän oli unohtanut ompelunsa, ja nyt oli paljon tehtävää kotona; hän ei tiennyt, mistä aloittaisi. Tohtori oli pakottanut hänet tänne tänä iltana.
Gunvor rauhoitti häntä ja sai hänet ajattelemaan muuta.
Tuomari seisoi lähellä keskustellen vilkkaasti Jeanette-rouvan kanssa. Gunvor tuli pari kertaa panneeksi heidät merkille; — sanat sattuivat niin ritarillisen kohteliaasti; mutta hänestä tuntui puheessa piilevän loukkaavaa kärkeä, ja vastenmielisyys salamoi katseissa, joita rouva lähetti tuomariin.
Gunvor oli useita kertoja pannut merkille Falckin olennon tämän puolen, joka hänessä tuli ilmi naisia kohtaan, tuon jonkinlaisen antaa-mennä-piirteen, joka toisista naisista tuntui suurelta kunnianosoitukselta. Vain hänkö tämän ymmärsi — vain hän, jolla oli tilaisuus verrata sitä siihen tapaan, millä tuomari kohteli häntä itseänsä.