"Kiitos!" sanoi hän lempeästi; "mutta on vanha sananparsi: apu on ainoastaan oikeassa kädessä!"
Kappalainen jäi seisomaan ja katseli hänen jälkeensä.
Pihalla kohtasi hän pikku Gunnin, joka tuli juosten. Hän oli menossa alas rantaan. Hänelläkin oli tapana mennä sinne heti aamusella; Elina-rouva väitti, että se oli veressä.
Mutta Gunnilla oli myöskin uusi hame yllänsä ja hän oli hakenut joka huoneen näyttääksensä itseään Gunvorille.
Hän käänteli itseänsä lakkaamatta ympäri. "Eikö se ole kaunis, oikein soma?"
Gunvor otti lapsen syliinsä sydämellisesti.
Hänen tähtensä, niin, hänen tähtensä myöskin! — Hän saisi kasvaa rauhassa; kukaan ei saisi murtautua tänne ja varastaa!
Hän kumartui ja puheli leppeästi, lapsellisesti hänelle — isosta nukesta, kissasta ja Grimmistä. — —
Pikku Gunn katseli häneen ihaileva ylpeys katseessa. "Sanotko sinä aina k, sinä?" kysyi hän. Hänellä itsellään oli suuri vaiva sanoessaan k:ta, ja vaikka Elina-rouva käski häntä häpeämään, ettei hän vielä puhunut selvästi, ei hän kuitenkaan käyttänyt k:ta arkioloissa. "Kuule!" jatkoi hän mielistelevästi ja riippui Gunvorin käsivarressa. "Tiedätkö, mitä minä voin tehdä, kun tulen isoksi, ei, kun tulen vanhaksi ja kuolleeksi?" — — Gunvor kumartui ja suuteli häntä. "Tuolla seisoo Dwim ja odottaa; minun pitää mennä äidin luo!"
Gunvor riensi yläkertaan, pukeutui ja tuli heti jälleen alas.