Elina-rouva nauroi ja nyökkäsi. "Näkihän poika sen itse, että se oli mahdotonta, niin kelpo mies kuin hän onkin, Hesekiel, ja suurta sukua;… mutta hän käy niin jörömäiseksi; minä olen sanonut, että hän saa 'asettua oloonsa!'"
Elina-rouva ei nähnyt, että Gunvor oli jälleen tullut aivan kalpeaksi kasvoiltaan.
"Myrsky on ollut raivoisa merellä viime yönä", sanoi hän hetken perästä; "mutta se ei ole tullut sisään. Jos luodon ympärillä on tänään turskia, niin olisi nyt ilma pyytää niitä!" — —
"Svein on lähtenyt ulos; milloin hän tulee kotiin?" Elina-rouva kääntyi tyttären puoleen.
Sitä ei Gunvor tiennyt.
Elina-rouva oli hyvällä tuulella tänään; hän ei huomannut, että Gunvorin ääni kaikui matalalta, ikäänkuin se olisi kadottanut voimansa ja sointunsa.
Hän oli puheliaalla tuulella, ja vähän päästä hän aloitti jälleen, ensin karjasta, sitten kaloista.
Hän tuli ja taputti tapansa mukaan tytärtä päähän ja meni sitten askareillensa.
Elina-rouva oli lapsuudessaan ollut jotenkin kovilla, kaikenlaisten ikävyyksien ja vaikeuksien tähden. Nyt olivat hänen aistinsa laupiaasti sulkeutuneet, joten hän ei juuri huomannut, mitä sellaista hänen ympärillänsä tapahtui.
Gunvor katsoi hänen jälkeensä lempeällä silmäyksellä. Miten hyvä oli, ettei hänen tarvinnut huolestuttaa itseänsä!