Hän nousi, pyyhkäisi voimakkaasti käsillään kasvojansa, heitti saalin ympärillensä ja meni alas konttoriin.
V.
Oli sydänkesän päivä. Herössä oli juhla.
Ikimuistoisista ajoista oli väelle pidettävä juhla, kun suurkalastus oli ohitse ja kesä tullut. Ja vanhoja hyviä tapoja kunnioitettiin Herössä.
Kaikki olivat iloisia, sillä kaikki tahtoivat mielellään huvitella, etenkin tanssia. Itse Saapas-Tobinekin antoi kalastajalaulunsa levätä sinä päivänä; hän oli oppinut ihka uuden, iloisen laulun eräältä söndmöreläiseltä. Mutta useimpien mielestä oli kuitenkin jotakin juhlallista tällä kertaa — sillä läntinen kylkirakennus oli valmis; kahden päivän perästä kuulutettaisiin kirkossa Herön Gunvor ja tohtori Torgersen. Olot jäisivät entiselleen; mutta jotakin uutta ja tietämätöntä tulisi kuitenkin; — se on pimeää, jota ei kukaan tiedä.
Sää oli niin kaunis ja kesäisen tyyni, että kaikki pysyttelivät ulkona. Pikku lapset juoksentelivat kuin kissanpoikaset. Pojat kävivät käsiksi toisiinsa ja vetivät toisiansa paikasta toiseen, tekivät voimakkaita käänteitä ja työnsivät toisiansa seiniä ja ovia vasten.
Kentällä tanssivat sekä vanhat että nuoret. Koko talonväki oli mukana; Gunvor oli aloittanut tanssin Hesekielin kanssa, ja tuomarikin oli tullut mukaan. Hän oli tanssinut Seri-Annan kanssa, ja Seri-Anna sitten kertoi kaikille ihmisille, että tuomari oli niin alentuvainen ja oikein oivallinen; hän piti tuomarin tanssiinpyyntöä suuremmassa arvossa, kuin jos rovasti olisi vienyt hänet ruokapöytään.
Ja yö oli heille suopea! Meri lepäsi kimaltelevana ja vienosti laulellen; se kevensi mieliä ja haihdutti varjot; — unohdettiin, että oli ollut talvi.
Vanhat olivat mielestään nuortuneet jälleen, ja nuoret olivat saaneet, mitä olivat toivoneet. Vain joku harva tunsi keskellä riemuansa sen kylmän henkäyksen, joka vain odotteli tullaksensa uudelleen. —
Tuomari oli istuutunut Elina-rouvan viereen ja huvittelihen katselemalla tanssia.